Epilogi

Suomessa ollaan! Hotelli Impalan suljettua ovensa ja kirjoittamisen kestäessä yli neljä tuntia nettiyhteyden jatkuvan pätkimisen vuoksi blogikirjoittaminen ei viimeisten viikkojen aikana oikein enää inspiroinut, kuten olette huomanneet. Mutta nyt ollaan Suomessa! Maassa, jossa on himskatin kylmä, jossa suihkusta tulee kovalla paineella vettä ja jossa sähköt eivät ole katkenneet tämän viikon aikana vielä kertaakaan. Maassa, jossa avokadot ja mangot maksavat helkutisti, talot ja tiet on hyvin rakennettu ja tuntemattomat ihmiset vähän vaivaantuvat jos niille hymyilee leveästi ja juttelee jotakin.

Luulisi, ettei kulttuurishokkia voisi seurata siitä, että kolmen kuukauden ulkomailla asumisen jälkeen palaa kotimaahansa, jossa on asunut kaksikymmentäkolme vuotta. Mutta kyllä, niin se vain iski. Olen varma, ettei ihmismieltä ole tarkoitettu matkustamaan useita tuhansia kilometrejä yhden päivän aikana. 21 tunnin matkustamisen jälkeen lentokoneen laskeuduttua Suomen maan kamaralle olisin voinut vannoa, etten ole enää edes samalla planeetalla kuin lähtiessäni, niin erilaisia ovat nämä kulttuurit ja maailmat. Ensimmäisenä iski kylmyys ja siisteys, joka tuntui mielessäni olevan kliinisen sairaalan tasolla. Kaikki puhuivat siitä, miten hieno sää on, mutta itse kävin hytisten lenkillä toppatakki päällä. Pari päivää kummastelin sitä, miten valo näyttää erilaiselta, lähes valkoiselta, ja aurinko paistaa eri suunnasta. Kaikkialla oli myös kummallisen hiljaista, kun kotona ei enää asunutkaan kymmentä muuta ihmistä ja ulkona kanat, sirkat, koirat ja aasi loistivat poissaolollaan. Kotona on aivan mielettömän hiljaista, vain lentokoneiden äänet rikkovat tasaisen hiljaisuuden.

Meinasin moikata jokaista vastaantulijaa, kuten olen tottunut kunnes viime hetkellä tajusin olla hämmentämättä tuntemattomia ihmisiä. Kaupan kassalle meinasin ensimmäisenä päivänä ajatuksissani aloittaa keskustelun swahiliksi kunnes ymmärsin puhua suomea. Ensimmäisenä päivänä Suomessa kävin Prismassa ja H&M:ssä, ja niistä tuli vähän huono olo. Mihin kukaan tarvitsee montaa kymmentä erilaista vaihtoehtoa jostakin kanasuikaleista? Suuri osa menee roskiin. H&M:ssä erilaisia rättejä oli taas silmänkantamattomiin, kuten aiemminkin. Kassojen yläpuolella oli minua hieman huvittava suuri plakaatti, jossa mainostettiin H&M:n ympäristöystävällisempää mallistoa conscious collectionia. No, ehkäpä siinä joku saa paremman mielen ostaa pari paitaa ja mekkoa lisää kun ne on ekologisemmin valmistettu. Halpamassatuotantorättien kaappiin kahmimisessa ei ole koskaan tainnut olla mitään kovin ekologista.

Suomessa sen sijaan ylivoimaisesti parasta on se, että Suomi on Tanskan rinnalla maailman vähiten korruptoitunein maa. Vähäisin korruptio johtaa tietysti siihen, että rahat oikeasti käytetään niihin palveluihin, joihin ne on tarkoitettu eikä vedetä välistä herra isoherran taskuihin. Vähäinen korruptio on hyvin toimivan  ja turvallisen yhteiskunnan perusta ja siksi on hienoa asua Suomessa. Olen myös onnellinen ilmaisesta ja laadukkaasta koulutusjärjestelmästämme sekä julkisista terveys- ja sosiaalipalveluista. Ehkä heti näiden jälkeen Suomessa ovat parasta irtokarkit, se, ettei tietä tarvitse tuijottaa kompastumisen pelossa ja se, että bussissa saa melkein aina istumapaikan.

Tansania on yksi maailman korruptoituneimmista maista ja korruptio näkyy siellä köyhyytenä. Niin kauan, kuin maan hallitusta kiinnostaa enemmän oma tilipussi kuin kansalaisten hyvinvointi, ei parannusta voi tapahtua. Huonosti koulutettu kansa ei tiedä omista oikeuksistaan eikä demokratia voi toteutua, jos vaaleissa ääniä voidaan ostaa,virkanimityksiä voidaan myydä tai rahalla voidaan ostaa maksajaa miellyttävä poliittinen päätös.

Tansaniassa myös koulutus on maksullista. Siellä on hyviä yksityisiä kouluja, mutta ne ovat hintalapultaan tavallisen tansanialaisen ulottumattomissa. Julkiset koulut ovat halvempia, mutta niiden opetuksen taso on kaukana yksityisistä kouluista. Sekä yksityisille ja julkisille kouluille on samat kokeet seuraaville asteille pääsemiseksi ja julkisia kouluja käyneet eivät välttämättä läpäise näitä testejä kehnon opetuksen vuoksi, jolloin koulutus saattaa jäädä primary schoolin tasolle (n.13v). Puhumattakaan oikeasti köyhistä perheistä joilla ei ole lainkaan rahaa laittaa lapsiaan kouluun. Julkisten huonompienkin koulujen maksut ovat noin sadan euron luokkaa vuodessa, joka on hirveän suuri raha alle kaksi euroa päivässä tienaavalle tansanialaiselle.

Tansaniassa parasta on lämpö, paikallisten naisten värikkäät kangat ja kaikkialla huokuva yhteisöllisyys. Suomessa ihmisillä on hyvät työpaikat, rahaa pankkitilillä ja hienot talot, joissa kuitenkin kökötetään yksin läppärin kelmeässä valossa. Tansaniassa perheen käsitys on laaja ja tuntemattomienkin kanssa on mukavaa vaihtaa kuulumiset. Enemmän yhteisöllisyyttä olisi hienoa saada Suomeenkin. Henkilökohtaisesti eniten jäin kaipaamaan kuitenkin ihanaa kummilastani ja päiväkotia.

Rau day care center oli opiskeluaikani ehdottomasti paras harjoittelupaikka. Ammatillista kasvua suurempaa oli ehkä henkilökohtainen kasvu, mutta kokemus oli unohtumaton. Tanzania volunteers oli paras järjestö, mitä toivoa saattaa. Asiat hoidettiin erinomaisesti, työntekijät oikeasti välittivät meistä harjoittelijoista ja vapaaehtoisista ja tekivät kaikkensa auttaakseen meitä kaikissa sellaisissakin asioissa, jotka eivät liittyneet järjestöön. Suosittelen Tanzania volunteersia ehdottomasti kaikille. Kokemus oli unohtumattoman ihana ja kaikki te jotka mietitte lähtemistä, älkää epäröikö vaan lähtekää! Pelottavat asiat ovat parhaita mitä voi tehdä, sillä mukavuusalueen ulkopuolelle lähtemisestä seuraa lähes poikkeuksetta positiivisia asioita.

Viimeisenä kuukautenani Tansaniassa hommailin niitä tavallisia puuhia päiväkodilla, vierailin Arushan kaupungissa, vietin pääsiäistä itärannikolla Tangassa ja Panganissa, kävin katolisen kirkon kello seitsemän aamumessussa ja vein kummilapseni perheelle ruokalastin ennen lähtöäni: 20 kiloa riisiä, 10 kiloa papuja, 3 litraa ruokaöljyä ja kaksi kiloa sokeria. Sillä perheen pitäisi pärjätä yli kuukauden.

Epilogi päättyy. Asiat palaavat takaisin järjestykseen ja arki palaa omiin uomiinsa kokemuksia, ajatuksia ja näkemyksiä rikkaampana. Tässä kuvia päiväkodista sekä viimeisen kuukauden kuvasaldoa, olkaa hyvät!

Arushan kaupungista

Arusha ja Moshiin 72 kilometriä

Työmatkalta

Kummilapseni Angela jonon ensimmäisenä

Tanga ja purjeveneet

Tanga

Pangani

Kummilapseni Angela talonsa edustalla

Angelan perhettä

Kotikadun vihanneskojulta

Ryhmäpotretti viimeisenä päivänä

Pääsiäiskorttien valmistelua

Lapset rukoilevat ennen ruokailua

Tuiki tuiki tähtönen

Jänis istui maassa

Jättijäniksen loikka

Haarukalla on hyvä kammata hiuksia

Lapset ruokailevat

Kuka on piilossa peiton alla?

Ihana Angela iloisena

Blogi on saanut päätöksensä. Kiitos kaikille lukijoille jotka kevään mittaan seurasitte matkaani Tansaniaan ja takaisin. Halataan kun tavataan!

Hanna

Luku 15: Tarinoita elävästä elämästä ja loppusaarna

Aamuisin palelen kun lämpömittari näyttää 25 celsiusastetta ja Kilimanjaron vuori veistyy ylvääksi maisemaksi jota ihailen matkalla töihin. Aamupalapöydässä mangoilla on kova menekki ja keittiön dadat (suomeksi siskot) pilkkovat meille niitä lisää pitkin aamua. Täällä kaikki sanotaan siskoiksi tai veljiksi, äidiksi tai isiksi ja isoäideiksi ja isoisiksi sukulaissuhteista tai lapsimäärästä riippumatta. Minuakin on kutsuttu monesti siskoksi, kerran joku erehtyi äidiksikin sanomaan. Minun ikäiselläni naisella on täällä yleensä jo lapsia. Keskimääräinen elinikä kun maassa on 47, ei ole juuri varaa venyttää lastentekoa myöhemmäksi.

Kilimanjaron vuori talolta kuvattuna

Monen paikallisen on vaikea ymmärtää aikuisikäistä, joilla ei olisi lapsia. Tai että haluaisi vain yhden tai kaksi lasta. Paikalliset uskovat, että mitä enemmän lapsia sinulla on, sitä onnellisemman elämän elät. Mielestäni on ajattelematonta, että nälkää näkevät köyhät vanhemmat tekevät ylenmääräisesti lapsia, eivätkä mitenkään pysty elättämään heitä. Lapset näkevät nälkää ja kärsivät sairauksista eikä vanhemmilla ole varaa maksaa sairaalalaskuja. Koulumaksut ovat myös kalliita ja ilman rahaa kouluun ei ole asiaa. Ilman koulutusta on vaikeaa rakentaa itselleen minkäänlaista tulevaisuutta. Kierre jatkuu. Tosin luultavasti ehkäisyn käyttö nähdään näissä perheissä monesti häpeällisenä asiana ja Jumalan tahdon vastaisena. Vanhemmat haluavat lapsista myös suojaa vanhuuden varalle, sillä mitään eläkehienouksia täällä ei ole. Ongelma on haastava.  

Käydessämme paikallisella kirpputorimarkkina-alueella paikalliset miehet kyselivät mitä vikaa minussa on, kun ei ole lapsia, hahhah. Heitä asia kummastutti kovasti. Tiedättehän että ne vaatteet jotka heitätte Uffin laatikkoon avustukseksi kehitysmaihin. Ne tulevat tänne kyllä, mutta niitä ei suinkaan lahjoiteta kellekään ilmaiseksi. Ne myydään markkinoilla. Samoja vaatteita joita näkee Suomen kirpputoreilla, on täällä Memorian markkinoilla kasoittain. Vitsailinkin markkinoilla kulkiessani, että kohta varmaan osuu oma vanha paita vastaan ja voin ostaa sen kovalla hinnalla takaisin, sen verran monta säkillistä on omiakin vaatteitani Uffin konttiin heitetty. 

Memorian kirpputori

Näky sai pohtimaan toiminnan moraalista oikeellisuutta, sillä itse olen käsittänyt että vaatteet nimenomaan lahjoitetaan niitä tarvitseville. Toki myyntitoiminnasta on se hyöty, että köyhät paikalliset jotka vaatteita myyvät, saavat rahaa ja paikalliset saavat vaatteita ehkä hieman halvemmalla. Markkinoilla oli kova tinkaaminen käynnissä ja onnistuin tekemään hyvän löydön. Tennarit, joilla tänne tulin ovat menneet rikki ja sain markkinoilta käytetyt tennarit ostettua vanhojen tennarien tilalle. Jos joku teistä on viime aikoina sattunut heittämään tummansiniset converset kokoa 37 Uffin keräyskonttiin niin kiitos ja terveisiä, ne ovat nyt minulla.

Tällä viikolla koko kaupunginosasta loppui vesi, ja joka ilta näämme paikallisia vedenhakujonossa kotikadullamme. Meille saatiin onneksi ostettua vettä, mutten tiedä miten on naapurien laita. Täällä ongelmat veden kanssa ovat arkipäivää. Välillä vesi loppuu talosta kesken suihkun ja saippuaisena ja shampoot päässä odotellaan pari tuntia, josko pääsisi takaisin. Kun sähköt ovat poikki, suihkusta tulee pelkästään kylmää vettä, mikä toki ei täällä haittaa niin paljon kun on lämmin. Kun sähköt ovat poikki ja generaattori on päällä, suihkuun ei saa mennä ollenkaan. Välillä kun tulet kuntosalilta hikisenä ja haisevana, generaattori on päällä ja kanssaihmiset kärsivät salisukkien hajusta illallispöydässä.

Sana köyhyys on saanut täällä uuden merkityksen. Sitä kuvittelee opiskelijana olevansa köyhä, vaikka todellisuudessa on etuoikeutettu ilmaiseen opiskeluun ja saa valtiolta vielä avustusta. Vaikka opintotuesta jäisi asumiskustannusten jälkeen käteen 50 euroa kuukaudessa, on se silti paljon enemmän kuin mitä täällä on ihmisten kuukauden ostovoima. Suhteutetaan maan elintasoon ja mihin mittareihin tahansa, Suomessa köyhäkin on hyvätuloinen. Siitä päästäänkin seuraavaan asiaan: miksi me tarvitsemme niin paljon rahaa, mihin me tarvitsemme kaikkea? Mistä tulee tarve saada jatkuvasti lisää ja pitää sitä aivan normaalina olotilana? Jos täkäläiselle perheelle lahjoittaa lastenvaatteita, he pitävät välttämättömimmät ja myyvät ylimääräiset. Miksi? Koska he eivät tarvitse valinnanvaraa Mikki Hiiren ja Nalle Puhin välillä. He pukeutuvat pysyäkseen lämpiminä.

Olen miettinyt että maksavatko vaatteet ja tavarat Suomessa oikeasti aivan liian vähän, koska muka köyhät opiskelijatkin pystyvät ostamaan vaatekaappinsa täyteen rättejä ja tavaraa. Mihin me tarvitsemme niitä kaikkia? Tai oikeastaan, miksi me luulemme tarvitsevamme kaiken? Se on kummallista. Hyvinvointivillitykseenkin saa vähän uutta näkökulmaa ajatellessaan, että me olemme oikeasti niin hyväosaisia, että meillä on varaa stressata siitä missä ruoka-aineessa olisi optimaalisimmat ravintoarvot. Täällä ihmiset eivät mieti mikä ruoka-aine on terveellistä ja mitä pitäisi välttää, he syövät mitä saavat koska pelkäävät kuolevansa.

Olen viime aikoina pohtinut miten hyväosaisessa pienessä kuplassa elämme ja miten niin harva maailman ihminen kykenee samaan. Minusta jokaisen olisi ihan hyvä käydä kehitysmaassa katsomassa miten suurin osa maailman ihmisistä elää elämäänsä. Ei siksi, että tuntisi sääliä maan kansalaisten puolesta ja ajattelisi sitten miten hyvä meillä Suomessa onkaan. Mutta ehkäpä alkaisi pohtimaan kuinka voisi osallistua, kuinka voisi auttaa. Minusta on hieman valheellista ajatella, että on olemassa Suomen ongelmat ja sitten muun maailman ongelmat. Sanoisin, että illuusio meistä ja niistä muista hajoaa kuitenkin viimeistään ilmastopakolaisten pyrkiessä Eurooppaan, jolloin länsimaat saavat kokea överikulutuksen seuraukset.

Tiukka saarnaosuus ohi, onnittelut jos jaksoit lukea tänne saakka! Lopuksi hyvän mielen kuvia vakavan osuuden vastapainoksi, olkaa hyvä.

Life is good! Kaikille tsempit Suomen kevääseen, kohta nähdään!

Lake Chala

Hitsi vie kun ulkona paistaa hienosti aurinko ja tekisi mieli mennä loikoilemaan mutta kerrotaanpa nyt kuitenkin viikonlopun reissusta, eli telttailusta. Lauantaina pakattiin kimpsut ja kampsut kahteen autoon ja lähdettiin köröttelemään kohti Lake Chalaa. Lake Chala on calderaan muodostunut järvi, jonka pinta-alasta 75% sijaitsee Tansaniassa ja 25% Keniassa. Chala on samankaltainen caldera kuin Ngorongorokin, tosin Lake Chala on moninkertaisesti pienempi verrattuna Ngorongoron valtavaan alueeseen.

Automatkalla juttelimme Tansanialaisesta avioliitosta oppaamme kanssa. Täällä kaikki haluavat naimisiin ja paljon lapsia, eivätkä ihmiset voi ymmärtää kolmekymppistä naista joka ei olisi naimisissa ja pyörättänyt lapsia maailmaan. Häihin kutsutaan kaikki jotka haluavat tulla ja vieraita voi tavallisesti olla 300-400. Sulhasen perhe kustantaa suuren osan varsinaisista häistä, mutta ennen häitä morsiamen perhe järjestää morsiamelle send off-juhlan, jossa morsian valmistaudutaan lähettämään pois perheensä luota. Ennen häitä suvun naiset pitävät morsiamelle myös Kitchen partyn, jossa kerrotaan kuinka aviomiestä tulee kohdella.

Täällä miehillä ja naisilla on avioliitossa hyvin perinteiset roolit, mies tekee päätökset ja hoitaa perheen talouden ja nainen hoitaa kodin ja lapset. Oppaamme sanoikin hymyillen että hänen on hieman vaikea ymmärtää länsimaalaista tapaa jakaa sekä raha-, lastenkasvatus, että kodinhoitoasiat. On se kuulkaa helpompi homma olla nainen Suomessa kun nainen Tansaniassa. Naisen kuuluu muun muassa herätä ennen miestä, valmistaa hänelle aamiainen, valita miehelle vaatteet ja odottaa miehen heräämistä jotta he voivat syödä aamiaista yhtä aikaa. Naisen kuuluu olla myös lähes jatkuvasti raskaana, sillä kaikki haluavat paljon lapsia varallisuustasosta riippumatta. Tansanialaiset uskovat, että mitä enemmän sinulla on lapsia, sitä onnellisemman elämän elät. Toisaalta naiset täällä myös olettavat miehen maksavan heille kaiken, mutta silti, monet naiset ovat nyrkin ja hellan välissä ja pitävät sitä aivan normaalina. Naiset saattavat jopa suuttua nähdessään miehen keittiössä tai siivoamassa, etteikö mies luota heidän taitoihinsa hoitaa kotia. Näin suomalaisena nuorena naisena naisten tyytyväisyyttä rooliinsa on vaikeaa käsittää.

Kun nyt tehtiin aikamoinen loikka telttaretkestä avioliittoon, niin hypätäänpä takaisin telttailuun, josta tämän tekstin tuli alunperin kertoa. Parkkeerattuamme automme Lake Chalan lähettyville suuntasimme ensimmäiseksi suureen puiseen näköalaravintolaan, josta avautui mahtava maisema järvelle. Vesi loisti niin sinisenä ja kirkkaana, ettei Suomen järvissä koskaan, aurinko paistoi ja kaikki ottivat innokkaasti kuvia facebook- ja instagramtiliensä täydennykseksi. Lake Chala on paikallisille iso juttu siksi, että kaikkialla on todella kuivaa, eikä vettä ole oikein missään. Harva paikallinen osaa tämän vuoksi uida, sillä uimista ei voi opetella missään. Lake Chalalla myös tiedetään sen arvo. Alueelta voi varata hienoja telttoja, jollaisessa voi sitten nukkua pikkurahalla 250 dollaria yöltä. Köh. En tiedä kellä ihmeellä on varaa yöpyä sellaisessa, mutta ehkä siellä käy sitten jotakin tansanialaisia suurjulkimoita rentoutumassa.

Lake Chala

Näkymä Chalalle ja ravintola

Aikamme kuvailtuamme lähdimme leiriimme, jonne ensimmäiseksi ripustimme riippumatot. Huonosti nukkuneena nukahdin riippumattooni ja nukuin luonnonhelmassa kuin vauva lounaaseen saakka. Meillä oli taas matkassa oma kokki, joka taikoi meille huippuhyvät sapuskat mutustettaviksi. Mahat täynnä vaihdoimme bikinit päälle ja aloitimme pitkän ja kivisen vaelluksen  kohti järveä. Me olimme ylhäällä ja järvi alhaalla, joten kävelimme kiemuraisia pikkuteitä alas kiviin kompastellen. Olin tehnyt maailman surkeimman asuvalinnan, sillä läpsyilläni oli aikamoista suoriutumista pysyä rinteessä pystyssä ja mekkoni helma takertui jatkuvasti piikkipensaisiin. Kaiken kruunauksena kannoin kädessäni marketin muovipussia. No, tästäkin reissusta selvittiin.

Kuvassa mahtavat varusteeni

Varovarovasti

Uimisesta seuraavana pääsin opettelemaan teltan pystytystä käytännössä, kun nakutimme viisi telttaa paikoilleen. Ehkäpä sitten ensi kesänä uudestaan, tosin edelleenkin minusta on vaikeaa erottaa, kumpi on sisäteltta ja kumpi on teltan ulko-osa. Telttaa pystyttäessä koko Tansanian reissun ensimmäinen näkemäni länsimaalainen koira, terrieri tuli tervehtimään iloisesti koko porukkaa. Täällä koirat ovat isokokoisia, sillä ne ovat tarkoitettu vahtimiseen eivätkä lemmikeiksi. Täällä katsottaisiin hyvin kummallisesti, jos joku paikallinen kävelisi koiransa kanssa tuolla teillä ihan huvikseen vailla määränpäätä.

Illallisen jälkeen minä ja telttakämppikseni Alma suuntasimme näköalaravintolaan yksille juomille. Ravintolassa tuumin oluen olevan hirmuisen kallista, puolen litran olut maksoi 2,25 euroa, kun se normaalisti maksaa ravintolassa 1,50 euroa. Hinnat olivat siis shillingeinä ja alkoi hieman naurattaa kun käänsin ne päässäni euroiksi. Tätä juuri tarkoitin kun puhuin kalliin ja halvan hämärtymisestä viime tekstissä. Suomessa kun käännän hinnat päässäni shillingeiksi en raaski ostaa enää yhtikäs mitään. Saavuimme paikalle ehkä puoli yhdentoista aikoihin ja ravintola sulkeutui yhdeltätoista. Ravintolan sulkeutuessa baarimikot lähtivät kotiin ja jättivät meidät sinne keskenään hörppimään juomisiamme. Se oli niin hauskaa ja asia, jota ei koskaan voisi tapahtua Suomessa, oltiin siis keskenämme istumassa baarissa ilman henkilökuntaa ja maisemana avautui upea öinen Lake Chala. Jossain vaiheessa saimme seuraa, kun yövartija tallusteli ravintolaan puhelintaan lataamaan jousipyssy kainalossaan. Kävellessämme takaisin leiriin yläpuolellemme avautui huikea tähtitaivas, kuu mollotti kirkkaana niin ylhäällä että tiesi sijaitsevansa päiväntasaajan tienoilla. Katosten kohdalla lepakot lentelivät nähdessään Alman taskulampusta kajastavaa valoa.

Sunnuntaina söimme maittavan naistenpäivän aamiaisen, jonka jälkeen lähdimme patikkaretkelle kohti Keniaa. Patikoimme ylös ylös ja ylös. Korkealla mahtavien maisemien äärellä maassa oli kuoppa rajan merkiksi. Siinä oli aikoinaan ollut kyltti, mutta joku oli pöllinyt kyltin itselleen siinä olleen hopean vuoksi. Tallustelin siis sunnuntaina Kenian puolella! Ei ole kuulkaas kovinkaan moni patikoinut Tansaniasta Keniaan ja takaisin.  Patikoinnin jälkeen muut lähtivät uimaan ja melomaan, mutta minä ja Alma torkahdimme riippukeinuihin väsyneinä yöllisistä seikkailuistamme. Riippukeinu on muuten yksi ehkä parhaista keksinnöistä ikinä, täytyy ehkä hommata sellainen omaksi Suomeenkin. Lounaan jälkeen oli minun ja Alman vuoro lähteä melontaretkelle. Seuraamme liittyi lenkkeilemässä ollut Riikka ja oppaamme.

Naistenpäivän aamiainen

Rajaa osoittava kuoppa

Jihuuu kävin Keniassa!

Kyllä riippumatossa on mzungulla hyvä olla

'

Meillä oli yhteensä kaksi parikanoottia, neljät pelastusliivit mutta vain kolme melaa. Lähdettyämme Alman kanssa melomaan meillä oli aluksi kaksi melaa, mutta jossain vaiheessa meloja parikanootista toiseen vaihdeltuamme meillä oli jäljellä puolitoista melaa. Tämä tarkoitti siis sitä, että toinen meloi ja toinen näytteli minimelan kanssa jotain melomisen tapaista. Keksittiin lähteä melomaan Keniaan kun nyt kerran paikalla oltiin, joten tuumasta toimeen. Minä meloin menosuuntaan edessä ja Alma yritti takana äyskäröidä kanoottiin kertynyttä vettä. Olimme varmaan huvittava näky: Alma äyskäröidessään ja minä meloessani kun pääsin aina oikeastaan vain vasemmalle tai oikealle enkä koskaan eteenpäin.

Hurja melontakaksikko

Melomisessa oikein mieli lepää mutta vatsalihakset eivät. Ratkaisuksi ongelmaan kehitinkin omaperäisen taktiikan meloa makuuasennossa, idean saa varastaa! Matkalla bongailimme eläimiä ja havaitsimmekin muun muassa uhanalaisen räppäävän lintulajin MeriKarrilintukoiran. Keniaan pääsimme melomistyylistä huolimatta ja Almuska sai meloa takaisin Tansaniaan. Minä näyttelin edessä melomista pikkumelan kanssa ja Alma huomautti minun näyttävän Aku Ankan pikkuintiaanilta mela kourassani. Matkalla inspiroiduin sanoittamaan Robinin Front side ollie-kappaletta uusilla sanoilla. Omassa versiossani kerrottiin skeittaamisen sijaan melomisesta ja eskimokäännöksistä, mielestäni huomattavasti paremmat sanat kuin alkuperäisessä versiossa. Että sellaista. Harva on kuulkaas melonut kanootilla Tansaniasta Keniaan ja takaisin! Vielä harvempi saman päivän aikana sekä patikoinut että melonut Keniaan. Aijai, alkaa kohta liiallisuuksiin menemään tällainen urheiluelämä, pitää varmaan lopettaa. Takaisin leiriin tallustellessa näimme hurjan kokoisia paviaaneja jotka Riikka erehtyi kauempaa tunnistamaan leijoniksi. No, onneksi ei leijonia tällä reissulla, jätetään ne safarien iloksi.

Huomatkaa persoonallinen makuumelonta

Hahhah

Tuli melomisesta muuten hienot palamisrajat, paloin nimittäin polvista. Alman mukaan rajat näyttävät siltä, kuin olisin ottanut aurinkoa shorteissa ja polvisukissa. Pitääkin varmaan alkaa käyttämään shortseja ja polvisukkia Suomessa niin kaikki luulevat että mulla on ihan ruskeat jalat eikä kukaan arvaa että ne ovat oikeasti valkoiset. Niin, valkoiset. Uskokaa tai älkää, käytän pitkiä housuja täällä 40 asteen helteessäkin eikä minulla ole edes yksiäkään paria shortseja mukana tällä mantereella. Peittävä pukeutuminen kuuluu kulttuuriin ja samalla tavalla paikallisilla miehillä on päällään pitkät housut ja kauluspaidat ja naisilla polvet ja olkapäät peittävät mekot. Ei täällä shortseja nää kellään, turisteilla joskus. Suomessa tulee varmaan kylmä kun sinne menee kävelemään samat housut jalassa.

Eilen tullessani Amegilta kotiinpäin pysähdyin miettimään että arkeni on nykyään sellaista, että kävelen päivän päätteeksi uima-altaalta kotiin torvisoittokunnan harjoitusten saattelemana ja laskeskelen ilmassa lentäviä sudenkorentoja. En ehkä haluakaan ikinä enää takaisin. Kohta alkaa meidän valkoihoisten kammoksuma mutta paikallisten kovasti odottama sadekausi, joten viimeiset kuumat ja aurinkoiset päivät alkavat olla käsillä, täytyy nauttia!

Halauksia kaikille ja ensi kertaan,

Hanna

A niinkuin arki. Kissa-allergiaa, muuttopuuhia ja elämän kummastelua

A niinkuin arki. Arki tulee täälläkin. En ole kirjoittanut, koska tuntuu ettei ole kerrottavaa. Kaikki aluksi ihmeellinen alkaa tuntua tavalliselta ja normaalilta, siltä ettei ole tapahtunut mitään. Koitan taistella sitä tunnetta vastaan, koska onhan täällä miljoonittain ihania asioita ympärillä. Päiväkodin lapsista puolet ovat olleet flunssassa ja itse olen varmaan saamassa saman flunssan. Toisaalta olen myös herännyt viikonloppuna kuuden jälkeen aamulla ulkoilmajoogatunnille linnunlaulun säestämänä, ottanut aurinkoa hyvässä seurassa ja käynyt pari kertaa kaupungilla viettämässä mukavaa aikaa.

Kissa-allergian vuoksi tein eilen elämäni helpoimman muuton, kun vaihdoin huonetta. Talossa on kissa, ja allergiaoireet ovat hiljalleen alkaneet vaivata. Toissapäivänä sain uuden huonetoverin, jolla on kotona kissa ja oireet sen kun pahenivat joten tein parin matkalaukullisen muuttourakan talon toiseen päähän yhden hengen huoneeseen. Se olikin hyvä veto, en ole varmaan kertaakaan täällä nukkunut yhtä hyvin ja sikeästi kun uudessa huoneessani. Uskokaa tai älkää, herään viikonloppuisinkin täällä jo kuuden ja kahdeksan välillä, kun Suomessa nukun helposti kahteentoista. Eilen kävin myös hakemassa allergialääkettä apteekista. Lääkepakkaukset ovat täällä aika omaperäisiä. Apteekit eivät myy lääkkeitä alkuperäispakkauksissaan, koska silloin ne olisivat kalliimpia eikä paikallisilla olisi varaa ostaa niitä. Nyt 30 setiritsiinitablettia (sama kun Suomessa esim. Heinix) maksoi 2000 shillingiä eli euron. Tällähän voisi melkein alkaa tekemään bisnestä ja perustaa Suomeen pienen kotiapteekin tansanialaisista lääkkeistä, hahhah.

Lääkepakkaus :D

Uusi oma huone jihuuuu

Täällä hämärtyy muutenkin kalliin ja halvan ero kun puhutaan tuhansista. Suurin seteli täällä on 10 000 shillingiä eli viisi euroa. Voitte kuvitella millaisen nipun automaatista saa seteleitä, kun nostan aina kerralla suurimman automaatista saatavan summan, 400 000 shilligiä eli 200 euroa. Olo tuntuu varsin rikkaalta, tosin rikashan olenkin maan keskivertaiseen tulotasoon verrattuna. Suurin osa ihmisistä täällä tienaa kaksi dollaria tai vähemmän päivässä. Joka tapauksessa, täällä 10 000 shillingiä on iso raha ja kun menee pienempään Siwan kokoiseen maksamaan kymppitonnilla. kassa sanoo big money big money eikä hänellä välttämättä ole antaa rahasta takaisin. Hauska kuvitella Suomeen, jos menisi Siwan kassalle viisi euroa kädessä ja kassa sanoisi että sori, tänään meillä ei ole antaa noin isosta rahasta takaisin. Daladalassa ja pikkukojuissa ei voi edes kuvitella antavansa kymppitonnia.Täällä hypermarketti, jossa paikallisilla ei ole varaa käydä on Suomen K-supermarketin kokoinen, joten olen varmaan huhtikuussa aivan ihmeissäni jossakin Suomen Prismassa.

Hurjan suuri raha

Toinen hauska asia on ravintolat. Maanantaina meillä oli talolla illalliseksi kaikkien inhoamaa fish and chipsiä, jota lähdimme pakoon kaupungille. Tehtyämme ostoksia suuntasimme erään paikallisen suosittelemaan ravintolaan, jossa tilasimme aluksi limpparit ja mehut. Odottelimme ruokalistoja aikamme kunnes lopulta kysyimme listoista. Saimme vastauksen, ettei tällä hetkellä ole ruokaa tarjolla. Ihmeteltyämme asiaa tarjoilija tokaisi, että yhtä ruokalajia löytyisi, arvaatteko mitä se oli? Kyllä, fish and chips! Hetken naurettuamme asialle hyppäsimme taksiin ja vaihdoimme ravintolaa. Seuraavassa ravintolassa tarjoilija ja kokki nauroivat minulle kun kävin kysäisemässä että onko heillä ruokaa tarjolla, hahhah, pitihän se varmistaa. Sama Suomessa: menet Rossoon, tilaat cokiksen ja kysyttyäsi ruokalistan perään tarjoilija ilmoittaa ettei ravintolassa ruokaa ole tänään, hahhah.

Mzungut lähdössä kaupungille

Huonoja auton ikkunasta otettuja kuvia kaupungilta

Paikalliset eivät pidä kuvaamisesta ja pyytävät lähes aina lopettamaan. joten kuvat pitää ottaa salaa (kuten auton ikkunasta)

Vähän sama kävi täällä Impalassa äsken. Kävin tilaamassa baaritiskiltä Fantan ja tarjoilija ilmoitti että tänään kaikki muut juomat ovat loppu, paitsi olut, kahvi ja tee. No selvä sitten, nyt istun pöydässä teekuppi kädessä :D.

Tinkiminen on sellainen juttu, johon olen jo tottunut ja josta olen alkanut tykkäämään. Lähes kaikkialla muualla tingitään paitsi ruokakaupoissa ja hyvästä tingatusta ostoksesta saa onnistumisen tunteen. Kuvittelin sitä, kun Suomeen palattuani alan tinkiä jostakin Kapphalin topistakin samaan tyyliin:
Minä: Paljonko maksaa?
Myyjä: 20 euroa
Minä: Hahhah. Tiedän ettei se oikeasti maksa niin paljon. Saat korkeintaan kymmenen euroa.

Voisi tulla vähän pahoja katseita... :D Swahiliksi on kyllä hauskaa käydä pieniä keskusteluja nyt kun sitä ymmärtää jo hieman enemmän. Täällä kävellessä joku paikallinen usein liittyy seuraan ja aloittaa pienen keskustelun. Tässä esimerkkinä pari tänään käymääni keskustelua:

Päiväkodilta tullessa moikkaan yhdelle miehelle (kuten moikkaan muillekin vastaantuleville) ja hän liittyy seuraani.

Minä: Moi, mitä kuuluu?
Mies: Oikein hyvää. Mitä sinulle kuuluu?
Minä; Hyvää.
Mies: Tulitko tuolta ylhäältä? (osoittaa mäkeä ylöspäin)
Minä: Joo, Raun päiväkodista.
Mies: Mikä paikka se on?
Minä: Koulu. Siellä on pieniä lapsia.
Mies: Opetatko siellä?
Minä: Joo.
Mies: Autat Tansaniaa paljon kun opetat lapsia.
Minä: Kiitos paljon.
Mies: Minne olet menossa?
Minä: Menen tuolle daladalapysäkille.
Mies: Selvä, moi moi!

Impalaan kävellessä muutama lapsi ryntää perääni.

Lapsi: Rakastan hiuksiasi! (hymyilee leveästi ja pyörittelee ponnarilla olevaa tukkaani)
Minä: Kiitos! Mitä kuuluu?
Lapsi: Hyvää
Minä: Tuletko koulusta?
Lapsi: Joo
Minä: Mitä opit tänään koulussa?
Lapsi: Tieteitä,
Minä: Opitko englantia ja matikkaa?
Lapsi: Joo (juoksee hihittäen pois)

Tämän sekavan täytekirjoituksen päätteeksi piti tulla videonpätkä päiväkodilta.Taistelin sen kanssa viimeisen tunnin, mutta netti ei toimi tarpeeksi hyvin ladatakseen sitä. Ehkä parempi onni ensi kerralla.

Viikonloppuna lähdetään porukalla telttailemaan, retken jälkeen on ehkä jotain oikeaa kerrottavaakin :D Kiitos anteeksi ja näkemiin. Pole, asante na kwaheri :D