A niinkuin arki. Kissa-allergiaa, muuttopuuhia ja elämän kummastelua

A niinkuin arki. Arki tulee täälläkin. En ole kirjoittanut, koska tuntuu ettei ole kerrottavaa. Kaikki aluksi ihmeellinen alkaa tuntua tavalliselta ja normaalilta, siltä ettei ole tapahtunut mitään. Koitan taistella sitä tunnetta vastaan, koska onhan täällä miljoonittain ihania asioita ympärillä. Päiväkodin lapsista puolet ovat olleet flunssassa ja itse olen varmaan saamassa saman flunssan. Toisaalta olen myös herännyt viikonloppuna kuuden jälkeen aamulla ulkoilmajoogatunnille linnunlaulun säestämänä, ottanut aurinkoa hyvässä seurassa ja käynyt pari kertaa kaupungilla viettämässä mukavaa aikaa.

Kissa-allergian vuoksi tein eilen elämäni helpoimman muuton, kun vaihdoin huonetta. Talossa on kissa, ja allergiaoireet ovat hiljalleen alkaneet vaivata. Toissapäivänä sain uuden huonetoverin, jolla on kotona kissa ja oireet sen kun pahenivat joten tein parin matkalaukullisen muuttourakan talon toiseen päähän yhden hengen huoneeseen. Se olikin hyvä veto, en ole varmaan kertaakaan täällä nukkunut yhtä hyvin ja sikeästi kun uudessa huoneessani. Uskokaa tai älkää, herään viikonloppuisinkin täällä jo kuuden ja kahdeksan välillä, kun Suomessa nukun helposti kahteentoista. Eilen kävin myös hakemassa allergialääkettä apteekista. Lääkepakkaukset ovat täällä aika omaperäisiä. Apteekit eivät myy lääkkeitä alkuperäispakkauksissaan, koska silloin ne olisivat kalliimpia eikä paikallisilla olisi varaa ostaa niitä. Nyt 30 setiritsiinitablettia (sama kun Suomessa esim. Heinix) maksoi 2000 shillingiä eli euron. Tällähän voisi melkein alkaa tekemään bisnestä ja perustaa Suomeen pienen kotiapteekin tansanialaisista lääkkeistä, hahhah.

Lääkepakkaus :D

Uusi oma huone jihuuuu

Täällä hämärtyy muutenkin kalliin ja halvan ero kun puhutaan tuhansista. Suurin seteli täällä on 10 000 shillingiä eli viisi euroa. Voitte kuvitella millaisen nipun automaatista saa seteleitä, kun nostan aina kerralla suurimman automaatista saatavan summan, 400 000 shilligiä eli 200 euroa. Olo tuntuu varsin rikkaalta, tosin rikashan olenkin maan keskivertaiseen tulotasoon verrattuna. Suurin osa ihmisistä täällä tienaa kaksi dollaria tai vähemmän päivässä. Joka tapauksessa, täällä 10 000 shillingiä on iso raha ja kun menee pienempään Siwan kokoiseen maksamaan kymppitonnilla. kassa sanoo big money big money eikä hänellä välttämättä ole antaa rahasta takaisin. Hauska kuvitella Suomeen, jos menisi Siwan kassalle viisi euroa kädessä ja kassa sanoisi että sori, tänään meillä ei ole antaa noin isosta rahasta takaisin. Daladalassa ja pikkukojuissa ei voi edes kuvitella antavansa kymppitonnia.Täällä hypermarketti, jossa paikallisilla ei ole varaa käydä on Suomen K-supermarketin kokoinen, joten olen varmaan huhtikuussa aivan ihmeissäni jossakin Suomen Prismassa.

Hurjan suuri raha

Toinen hauska asia on ravintolat. Maanantaina meillä oli talolla illalliseksi kaikkien inhoamaa fish and chipsiä, jota lähdimme pakoon kaupungille. Tehtyämme ostoksia suuntasimme erään paikallisen suosittelemaan ravintolaan, jossa tilasimme aluksi limpparit ja mehut. Odottelimme ruokalistoja aikamme kunnes lopulta kysyimme listoista. Saimme vastauksen, ettei tällä hetkellä ole ruokaa tarjolla. Ihmeteltyämme asiaa tarjoilija tokaisi, että yhtä ruokalajia löytyisi, arvaatteko mitä se oli? Kyllä, fish and chips! Hetken naurettuamme asialle hyppäsimme taksiin ja vaihdoimme ravintolaa. Seuraavassa ravintolassa tarjoilija ja kokki nauroivat minulle kun kävin kysäisemässä että onko heillä ruokaa tarjolla, hahhah, pitihän se varmistaa. Sama Suomessa: menet Rossoon, tilaat cokiksen ja kysyttyäsi ruokalistan perään tarjoilija ilmoittaa ettei ravintolassa ruokaa ole tänään, hahhah.

Mzungut lähdössä kaupungille

Huonoja auton ikkunasta otettuja kuvia kaupungilta

Paikalliset eivät pidä kuvaamisesta ja pyytävät lähes aina lopettamaan. joten kuvat pitää ottaa salaa (kuten auton ikkunasta)

Vähän sama kävi täällä Impalassa äsken. Kävin tilaamassa baaritiskiltä Fantan ja tarjoilija ilmoitti että tänään kaikki muut juomat ovat loppu, paitsi olut, kahvi ja tee. No selvä sitten, nyt istun pöydässä teekuppi kädessä :D.

Tinkiminen on sellainen juttu, johon olen jo tottunut ja josta olen alkanut tykkäämään. Lähes kaikkialla muualla tingitään paitsi ruokakaupoissa ja hyvästä tingatusta ostoksesta saa onnistumisen tunteen. Kuvittelin sitä, kun Suomeen palattuani alan tinkiä jostakin Kapphalin topistakin samaan tyyliin:
Minä: Paljonko maksaa?
Myyjä: 20 euroa
Minä: Hahhah. Tiedän ettei se oikeasti maksa niin paljon. Saat korkeintaan kymmenen euroa.

Voisi tulla vähän pahoja katseita... :D Swahiliksi on kyllä hauskaa käydä pieniä keskusteluja nyt kun sitä ymmärtää jo hieman enemmän. Täällä kävellessä joku paikallinen usein liittyy seuraan ja aloittaa pienen keskustelun. Tässä esimerkkinä pari tänään käymääni keskustelua:

Päiväkodilta tullessa moikkaan yhdelle miehelle (kuten moikkaan muillekin vastaantuleville) ja hän liittyy seuraani.

Minä: Moi, mitä kuuluu?
Mies: Oikein hyvää. Mitä sinulle kuuluu?
Minä; Hyvää.
Mies: Tulitko tuolta ylhäältä? (osoittaa mäkeä ylöspäin)
Minä: Joo, Raun päiväkodista.
Mies: Mikä paikka se on?
Minä: Koulu. Siellä on pieniä lapsia.
Mies: Opetatko siellä?
Minä: Joo.
Mies: Autat Tansaniaa paljon kun opetat lapsia.
Minä: Kiitos paljon.
Mies: Minne olet menossa?
Minä: Menen tuolle daladalapysäkille.
Mies: Selvä, moi moi!

Impalaan kävellessä muutama lapsi ryntää perääni.

Lapsi: Rakastan hiuksiasi! (hymyilee leveästi ja pyörittelee ponnarilla olevaa tukkaani)
Minä: Kiitos! Mitä kuuluu?
Lapsi: Hyvää
Minä: Tuletko koulusta?
Lapsi: Joo
Minä: Mitä opit tänään koulussa?
Lapsi: Tieteitä,
Minä: Opitko englantia ja matikkaa?
Lapsi: Joo (juoksee hihittäen pois)

Tämän sekavan täytekirjoituksen päätteeksi piti tulla videonpätkä päiväkodilta.Taistelin sen kanssa viimeisen tunnin, mutta netti ei toimi tarpeeksi hyvin ladatakseen sitä. Ehkä parempi onni ensi kerralla.

Viikonloppuna lähdetään porukalla telttailemaan, retken jälkeen on ehkä jotain oikeaa kerrottavaakin :D Kiitos anteeksi ja näkemiin. Pole, asante na kwaheri :D