Harkkakuulumisia ja kulttuuriin ihastumista

Luvattua harkan sujumisinfoa tänään! Päiväkodissa on ollut hauskaa, lapset ovat ihanan avoimia sylikissoja. Tänään oli ensimmäinen työpäiväni yksin, sillä perjantaihin asti päiväkodissa oli kaksi harjoittelijaa minun lisäkseni ja eilen siellä oli tutustumassa kolme sairaanhoitajaopiskelijaa. Jouduin toteamaan että se, mitä sanoin täällä aluksi täkäläisten lasten tottelevuudesta osoittautui vain alun vieraskoreudeksi. Lapset kyllä testaavat samalla tavalla kuin Suomessakin, ja auktoriteetti täytyy ansaita. Omaa auktoriteettiasemaani syö kielitaidon puute, tosin päiväkodissa olen oppinut aimo annoksen swahilinkieleisiä kielto- ja käskylauseita, joita sitten yritän käyttää hyväkseni, hahah. Lapset pitävät minua enemmän kaverina kuin opettajana juurikin kielitaidon hataruuden vuoksi, mutta tuntuu että pienen tiukkistelun jälkeen asenteet ovat pikkuhiljaa kääntymässä. Kaveriasemasta huolimatta lapset kyllä kutsuvat minua nimellä "opettaja" tai "madam", mikä on ihan hauskaa.

Vaikka en ole tehnyt harjoittelua suomalaisessa päiväkodissa, huomaan paljon asioita, jotka ovat eri tavalla kuin Suomessa. Päiväkodilla on hyvin pienet tilat, kolmellekymmenelle laselle kaksi huonetta, joista toisessa vietetään lähes koko päivä, toisessa pienemmät lapset opiskelevat aamun ensimmäisen tunnin ja nukkuvat päiväunet. Lasten tasoerot ovat suuria, isompien ryhmässä joku osaa kirjoittaa numerot ykkösestä sataan kun vieruskaveri ei tiedä miten numero kaksi kirjoitetaan. Lapset syövät saman huoneen lattialla jossa leikkivät ja opiskelevat ja syömisaikaan lattiat ovatkin täynnä puuroa tai ruokaa. Lapsille laitetaan aikuisten annokset sekä puuroa että päiväruokaa, mikä tuntuu hurjalta verrattuna siihen kuinka paljon Suomessa kolmevuotias lapsi syö kerralla. Kaikki lapset eivät kuitenkaan saa välttämättä syödäkseen mitään loppupäivänä, joten suuret annokset tulevat tarpeeseen. Lapset ovat likaisia ja tilat ovat pölyisiä, joten olen yleensä täynnä likaa ja ruokatahroja kotiin päästyäni. Vieressäni on varmasti oikein antoisaa istua kotimatkalla daladalassa.

En sen enempää tiedä suomalaisten päiväkoti-ikäisten lasten innokkuutta laululeikkeihin, mutta täällä lapset rakastavat niitä. Suomesta tulleiden harjoittelijoiden vuoksi he osaavat monta suomalaista laululeikkiä, kuten woogie boogien, ram sam samin ja leipuri hiivan. Alkupäivinä aloin leikkiä lasten kanssa harakka huttua keittää-lorua, ja olin hämmästynyt kun isommat lapset osasivat lorun sanat. Suomesta tulleiden harjoittelijoiden vaikutus näkyy.

Jotkut lapset saatetaan päiväkotiin, mutta suuri osa lapsista kävelee pitkän matkan päiväkotiin ja takaisin. Myös pienimpien lasten täytyy itse osata käydä vessassa reiällä, aikuiset eivät auta vessareissuilla. Lapset myös selvittävät monesti riitansa keskenään ja opettajalle ei kannella niin herkästi kuin Suomessa. Mielestäni suurin ero verrattuna Suomeen onkin lasten itsenäisessä toiminnassa. Siinä missä Suomessa kouluikäisetkin lapset saatetaan viedä kouluun ja hakea siellä, täällä on ok että kolmevuotias kävelee autotien laitaa pitkän matkan päiväkotiin ja takaisin. Kulttuurieroja. Itseäni kyllä suomalaisena vähän hirvittää pienten lasten yksin kulkeminen, mutta joka päivä he ovat kyllä saapuneet päiväkotiin hengissä ja vahingoittumattomina.

Neljä lasta lähtee samaan suuntaan, missä dalapysäkkini on, joten he tulevat yhtä matkaa kanssani kotiinpäin. Tänään olin neljän lapsen kanssa yksin ja hirvitti kyllä kun pienet lapset juoksentelivat päätä pahkaa autotielle ja takaisin laitaan. Neljää lasta ei kahdella kädellä voinut pitää paikallaankaan joten karjuin huonolla swhilillani jotakin tyyliin "ei juoksea, kävellä!" ja "lopeta juoksea!". Hahhah. Kyllä se jonkun verran tehosi vaikka tuntuu etteivät lapset nyt ihan ymmärtäneet sitä pointtia että minkä takia ei saa juosta. Matka dalapysäkille kuitenkin selvittiin onnellisesti vahingoittumattomana. Kolmen lapsen juostua koteihinsa tunsin jopa pientä euforiaa kävellessäni viimeisen lapsen kanssa käsi kädessä auringonpaisteessa ja musiikin soidessa viereisistä kojuista.

Täällä parasta on aurinko, kaikkialla soiva musiikki ja paikallisten hedelmäkoreja päiden päällään kantavien naisten värikkäät asut. Ihanaa on se, että kaikkia vastaantulijoita moikataan eikä minnekkään ole kiire. Esimerkiksi daladalalla ei ole ollenkaan aikatauluja, se lähtee alkupysäkiltä sitten kun hyvältä tuntuu ja kyydissä on tarpeeksi matkustajia. Päiväkodilta tullessani lähden kotiin juurikin ensimmäiseltä pysäkiltä, joten joskus odotan lähtemistä kauan ja joskus vähän vähemmän aikaa. Daladala ei myöskään koskaan ole liian täynnä, vaan aina löytyy joku kolo johon voi tunkea vielä yhden asiakkaan. Oman vauvan voi antaa toisen asiakkaan syliin matkan ajaksi ja ottaa sitten takaisin pois jäädessä.

Täällä askel on selvästi rennompi ja mieli on kirkastunut. Suomessa jatkuvasti vaivannut stressi on hävinnyt ja ehkäpä huumorintajukin on löytynyt, hahhah. Luulen, ettei elämäni tule enää koskaan olemaan yhtä huolentonta, joten nautin tästä täysin rinnoin. Täällä ei juuri suunnitella tulevaa, vaan eletään tässä päivässä ja tässä hetkessä, mikä on valloittavaa. Toisaalta luulen sen olevan osasyy sille, että Tansania on yksi vähiten kehittyneistä maista. Silti, olen omaksunut paikallisen tavan olla ajattelematta liikaa ja se on hyvin vapauttavaa.

Hemmetin huonolaatuisia kuvia päiväkodilta, myöhemmin tulossa lisää.

Kilometripostaus päättyy tähän, Hakuna Matata!

Maasai-kylä ja Hot Springs

Heippa kaikille, hengissä ollaan! Viikon kirjoitustauko johtuu siitä, että talolla internet on viime aikoina toiminut hyvin huonosti ja lyhyitä aikoja kerrallaan, joten nyt tulin läheiselle hotellille kirjoittamaan. Harjoittelu sujuu hienosti, siitä ja arjesta lisää myöhemmin. Tänään kerron teille viikonlopun retkestä maasai-kylään ja hot springseille!

Iloinen retkeilijä lähtövalmiina

Lauantaiaamuna siis pakkasimme kimpsut ja kampsut isoon kymmenpaikkaiseen autoon ja lähdimme koko talon seitsemän hengen tyttöporukalla suuntamaan kohti maasai-kylää. Matkalla pysähdyimme chokka-market-alueelle, jossa paikalliset myivät vihanneksia, sandaaleja ja vaatteita torimeiningillä. Tori oli täynnä ihania Afrikkavärejä, vaikka mitään ostettavaa ei löytytkään. Joka puolelta kuului Mzungu! Mzungu!-huutoja. Mzungu on swahilia ja tarkoittaa valkoihoista ihmistä. Olimmekin maaseutumarkkinoilla varsinainen nähtävyys ja ihmiset kuvailivat meitä kännyköillään.

Chokka-market

Noin tunnin ajomatkan jälkeen saavuimme paikalliseen maasai-kylään. Maasait ovat itäafrikkalainen heimo, joita asuu pääosin Tansaniassa ja Keniassa. He elävät omissa kylissään erossa muista, ja heillä on oma luonnonläheinen kulttuurinsa. Maasait myös puhuvat omaa maasai-kieltään, mutta osaavat myös swahilia. Saavuttuamme kylän liepeille tulivat maasai-lapset meitä vastaan likaisina ja reikäisissä vaatteissaan. He ottivat meitä kädestä kiinni ja kuljettivat kylään. Kylässä kylän naiset toivottivat meidät tervetulleiksi laululla ja tanssilla. Kiersimme kylässä niin, että yksi kylän miehistä kertoi meille heimon tavoista, ja saimme jatkuvasti kysellä kysymyksiä. Meillä oli mukana tulkki, joka käänsi kysymyksemme englannista swahiliksi ja takaisin. Kuulimme esimerkiksi maasaiden sairaanhoidosta. Maasait uskovat luonnon parantavan taudit, ja esimerkiksi malariaa parannetaan keittämällä tietynlaisen puun lehtiä ja juottamalla potilaalle. Vain vakavasti sairaat viedään sairaalaan.

Vasemmalla maasai-tyttö, oikealla oppaamme ja lääkepuu

Maasai-kylän naisia

Maasaiden avioliitto on myös mielenkiintoinen, sillä maasaimiehellä voi olla monta vaimoa ja avioliittoa solmittaessa mies kysyy lupaa naisen lisäksi naisen vanhemmilta. Ennen aikaan naisen vanhempien suostuessa avioliitto toteutui, eikä tuleva nainen saanut kieltäytyä liitosta, mutta nykyisin kuunnellaan naisenkin mielipidettä. Liiton tullessa toteen miehen perheen täytyy antaa naisen vanhemmille tietty määrä vuohia varallisuuden mukaan. Meille puettiin maasainaisten vaatteet päälle ja tanssimme maasaiden perinteisiä tansseja. Naiset tanssivat ja hyppivät maasailaulun rytmissä yhdessä rivissä ja miehet tanssivat perinteistä hyppytanssia, jonka on määrä osoittaa miehen voimaa ja rohkeutta. Kävimme myös maasaiden kotimökeissä ja tapaamassa maasai-kätilöä, joka hoitaa kylän synnytykset.

Vierailun loppuvaiheella näimme vuohen teurastuksen. Eläin kuoli nopeasti ja rauhallisesti eikä jäänyt kitumaan. Maasait käyttävät eläimestä hyödykseen lähes kaiken suolia ja sisäelimiä myöten, nahkojen päällä he nukkuvat. Vierailun loputtua maasainaiset tulivat myymään meille itse tekemiään maasaikoruja, joista ostin värikkään rannekorun. Maksoin korusta tinkimättä viisi euroa, joka on aika paljon, mutta ainakin raha tulee tarpeeseen. Maasaikylä teki minuun suuren vaikutuksen ja rakaistuin väreihin, yhteisöllisyyteen, lauluihin ja tansseihin ja luonnonläheiseen kulttuuriin.

Maasai-Hanna

Maasaikylän jälkeen ajoimme hot springseille, joka on ihana paratiisimainen lähde keskellä kuivaa maata. Saavuttuamme teltat oli jo pystytetty valmiiksi, joten lähdimme suoraan uimaan kirkkaaseen veteen ja hypimme liianilla maalta polskahtaen keskelle lähdettä. Lähteessä oli pieniä kaloja jotka tulivat näykkimään ja puhdistamaan ihoa, samanlaisia joista Suomessa maksetaan jalkahoitona. Uituamme meille tarjoiltiin popcornia ja kahvia ja myöhemmin illalla meille tarjoiltiin ihania ruokia. Meillä oli matkalla mukana oma henkilökohtainen kokki, joten hyvät sapuskat olivat taatut. Illallisen jälkeen kuuntelimme musiikkia ja pelasimme aliasta, keskiyön koittaessa painuimme telttoihimme.

Aamulla alueella asuvat apinat alkoivat mekastamaan ja leikkimään toistensa kanssa ja herättyämme apinan kakkaa löytyikin sekä telttojen päältä että tuoleistamme. Aamulla lähdimme uimaan lähdettä pidemmälle ja palmunlehvien varjostaman väylän läpi uituamme näimme kauniin pienen lammen, johon aurinko paistoi kirkkaasti. Maisema oli niin kaunis, että hymyilin kelluessani upean ja niin rauhallisen luonnon ympäröimänä. Erinomaisen lounaan syötyämme ja muutamat paskahousut pelattuamme suuntasimme takaisin talolle väsyneinä mutta onnellisina.

Jihuu Hot Springs!

Hot Springs

Leiri

Ensi tekstissä enemmän töistä ja arjesta, asante, kwaheri!

Ekat harkkapäivät ja kuulumisia

Moshissa kaikki hyvin. Torstaina ja perjantaina olin ekat päivät harkkapaikassa Raun päiväkodissa. Raun päiväkoti on tarkoitettu hiv-positiivisten ja alueen köyhimpien vanhempien lapsille. Päiväkoti on Sama aurinko-yhdistyksen tukema ja kaikilla päiväkodin lapsilla on kummi, joiden kuukausilahjoituksilla päiväkodin toimintaa voidaan ylläpitää. Päiväkodissa on 25-30 2-5 vuotiasta lasta, sekä yksi lastenhoitaja, yksi lastentarhanopettaja ja yksi keittäjä. Torstaina mennessäni päiväkotiin lapset istuivat lattialla ja astuessani ovesta sisään huusivat kuorossa "good morning teacher!". Lapsille on opetettu siis muutama sana englantia, mutta enimmäkseen puhuvat swahilia.

Aamulla lasten tullessa päiväkotiin heillä on toimintaa, pienemmillä lapsilla eri toimintahetki kuin isommilla. Olen ollut isompien lasten kanssa ja torstaina he värittivät kuvia, perjantaina harjoittelivat kirjoittamaan vokaaleja. Toiminnan jälkeen lapsille tarjoillaan maissipuuro, jonka pienimmät lapset juovat muovimukista. Aamiaisen jälkeen lapsilla on joko ohjattua toimintaa tai vapaata leikkiä, torstaina esimerkiksi pelasimme pienissä ryhmissä muistipeliä. Perjantaina menin tyttöjen kanssa hyppimään hyppynarua pihalle ja hypin siinä itsekin kun lapset pyörittivät. Kauhean hauska leikki oli lisäksi tarjoilla mulle leikkiruokaa muoviastioista jotka sitten "maksoin" leikisti pienille kokeille ja tarjoilijoille. Lapsista kielikoruni on todellinen nähtävyys ja hirmuisen hauska leikki on se että näytämme vuorotellen kieltä toisillemme. Heistä vaaleita hiuksia on myös mukava kokeilla.

Lapset ovat todella valloittavia ja olivat heti tunkemassa syliin. Lapset rakastavat laululeikkejä, joita alkavat välillä spontaanisti laulaa ja leikkiä ja muut lapset yhtyvät mukaan. Ainoa huono puoli on vielä se, etten juurikaan osaa jutella lapsille joten kommunikointi on usein elekielen varassa. Ymmärrän joitakin päiväkodissa käytettäviä sanoja kuten opettaja, uudestaan, kuuma, ruoka, vesi, leikkiä, hyvä, lopeta ja numerot, mutta jonkun verran täytyy kuitenkin swahilia harjoitella vielä. Länsimaalaisittain ikävänä asiana päiväkodilla voi mainita tansanialaisen vessan, joka on reikä lattiassa, ei vettä eikä saippuaa. Siinä on ollut vähän totuttelemista mutta käsidesiä mukaan vaan :D Leikkimisen jälkeen lapset menevät nukkumaan, sen jälkeen syövät ja lähtevät kotiin.

En ole ollut suomalaisessa päiväkodissa harjoittelussa, mutta minusta tuntuu että täällä auktoriteettiaseman saa helpommin, vaikkei ole edes yhteistä kieltä. Lapset eivät testaa (eivät ole ainakaan vielä kokeilleet) vaan uskovat sen mitä aikunen sanoo. Tanzania volunteers järjestää minulle kyydin päiväkotiin, mutta takaisin täytyy tulla kahdella daladalalla. Matka maksaa yhteensä 700 shillingiä eli 35 senttiä. Vähän eri luokkaa kun HSL:n hinnat mutta HSL:llä näkee onneksi yleensä ikkunoista että milloin pitää jäädä pois. Dalat ovat useinmiten niin täysiä, että oikea pysäkki tulee tunnistaa käännösten ja hidasteiden avulla :D  Onneksi vielä ensi viikon kaksi tyttöä kulkee kanssani samaa matkaa, joten ehdin opetella käännökset ja hidasteet.

Perjantaina kävimme koko talon porukalla Glacier´s- nimisessä ulkoilmabaarissa, se oli mukava paikka. Pöydät ja tuolit olivat ulkona tähtitaivaan alla ja tanssilattia ja baaritiski oli katettu. Viileä ilma oli mukavaa vaihtelua päivien kuumuuteen. Täällä alkoi juuri lyhyt kuuma kausi, eli joka päivä on kuumaa ja kuivaa. Sisällä on +30 astetta, ulkona varjossa +35 ja auringossa yli 40. Talolla on ollut mukavaa ja voin suositella Tanzania volunteersia kaikille. Kaikki on hyvin järjestetty ja asiat ovat sujuneet todella hyvin. Moshi on myös turvallinen paikka, täällä on paljon länsimaalaisia ihmisiä työharjoittelussa tai vapaaehtoisena. Nukkuminen on välillä talolla hankalaa, sillä kaskaat sirittävät, koirat haukkuvat, aasi hirnuu ja viereisen kanalan kanat kaakattavat ja kukot kiekuvat. Ilmastointia ei ole joten ikkunat ovat auki. Meluun ja kuumuuteen onneksi tottuu vähitellen ja viime päivinä olen nukkunut paremmin.

Lauantaina kävimme talon tyttöjen kanssa kaupungilla, josta shoppailin itselleni afrikkapöksyt, eli norsukuvioiset haaremihousut. Ensi viikolla ajattelin ostaa itselleni kangasta ja teettää itselleni mekon. Shoppailun jälkeen menimme Union Cafeseen kahville. Union cafe on länsimaalaisten valloittama kahvila, paikallisia siellä ei juuri käy, sillä hinnat ovat korkeammat kuin muualla. Ostin itselleni ison cappucinon ja jäätelöannoksen jotka maksoivat 7000 shillingiä eli kolme ja puoli euroa. Illalla katsoimme porukalla elokuvan Miesten vuoro, joka oli aika vaikuttava pätkä. Suosittelen katsomaan jos on näkemättä. Tänään ostin itselleni kuukausijäsenyyden salille ja poolille ja olen makoillut uima-altaalla koko päivän. Täällä on usein sähkökatkoksia ja netti ei toimi, joten blogiakaan ei pysty aina päivittämään. Huomenna taas työpäivä ja ihanat lapset, ihana maanantai.

Talon suomalais-tansanialainen sauna

Talon aasi

Talon vahtikoiria

Orientaatio

Ensimmäisenä päivänä herättyäni tutstuin muihin talon asukkaisiin, jotka ovat kaikki todella mukavia. Minua kierrätettiin talossa ja kerrotiin käytännöistä ja säännöistä. Lounaan jälkeen yksi talon työntekijöistä lähti näyttämään minulle Moshi townia. Kävelimme pitkän hiekkatien päähän odottamaan daladalaa, oli kuuma ja hiekka pöllysi. Daladala on paikallinen julkinen liikenneväline, vähän kuin pakettiauto muutettuna minibussiksi. Daladala oli tupaten täynnä, kuten se kai yleensä onkin, ja seisoin muita vasten litistyneenä hiostavassa kuumuudessa daladalan pomppiessa pitkin hiekkatietä. Minusta se oli hauska pieni kulkuväline. Jäimme kaupungissa pois ja kiersimme keskustan läpi kävellen. Työntekijä näytti minulle tärkeimmät paikat, kuten supermarketin, apteekin, pankkiautomaatin, pari hyvää kahvilaa ja pari paikallista vaateliikettä. Kaikkialta kuului skootterin ääniä, tööttäyksiä ja puheensorinaa ja kadunvarret parveilivat paikallisia kauppaamassa omia tuotteitaan, kuten sandaaleita ja huiveja. Ostin supermarketista pesuainetta ja lähdimme daladalalla takaisin talolle.

Toisena orientaatiopäivänä minulla oli ohjelmassa swahilin alkeet. Swahili on tansanialaisten äidinkieli, joten kaikki lapset päiväkodissa puhuvat swahilia, eivätkä päiväkodin työntekijätkään osaa englantia. Sain kolme paperinippua opiskeltavaa, ja swahilissa riittää kyllä opeteltavaa! Tervehdyksiäkin on monta erilaista ja kaikkiin on tietynlainen vastaus. Kielioppi on aika loogista, mutta sain monta sataa opeteltavaa sanaa joten kestää hetki ennen kuin kaikki tarttuu mieleen. Ehdoton lempparini swahilin kielessä on lala salama, joka tarkoittaa hyviä unia tai nuku hyvin. Swahilia pänttäsin alkuiltaan asti, jonka jälkeen aloitin pyykinpesun. Se olikin hauskaa touhua, vaatteet pestään sangossa käsin takapihalla, huuhdellaan ja ripustetaan kuivumaan. Ihan hauskaa vaihtelua normaaliin konepesuun.

Kolmantena orientaatiopäivänä swahilin opiskelu jatkui ja kävimme enemmän kielioppia läpi. Hämmentävää oli esimerkiksi se, että swahilissa on eri kellonajat kuin länsimaissa. Jos esimerkiksi me sanomme kellon olevan 11, he sanovat kellon olevan viisi. Tehtäviä tehdessä piti suorittaa siis laskutoimituksia kellonaikojen suhteen. Swahilin opiskelun jälkeen lähdin kahden muun tytön kanssa läheisen hotellin uima-altaalle ja kuntosalille. Kertamaksu oli 11 500 shillingiä eli noin viisi ja puoli euroa, suunnilleen saman hintaista kun Suomessa siis. Illalliseksi söimme paikallista ruokaa chipsimayaita joka on ranskalaisia munakkaassa. Huomenna onkin ensimmäinen työpäiväni päiväkodilla, ja pääsen kokeilemaan swahilin puhumista käytännössä!

                                                   Tanzania volunteersin talo

                                                            Tie kuntosalille

Kuntosalin uima-allas

Pyykinpesupaikka

Haaveesta tulee totta

Lentoni lähti sunnuntaiaamuna seitsemältä aamulla ja olin tilannut taksin talomme eteen puoli viideksi. Lauantaipäivä oli mennyt lähes kokonaan Jumbossa etsien viimeisiäkin tavittavia asioita matkalle. Panikoin esimerkiksi sitä, ettei minulla ole tarpeeksi pitkähihaisia paitoja mukana ja hamstrasin niitä alennusmyynneistä. Siis siltä varalta että tulee kylmä(!)En oikein tiedä mitä olen ajatellut, sillä pitkähihaista paitaa ei voi kyllä pitää päällä tukehtumatta kuumuuteen. Lauantai meni siis kauppoja kierrellen ja aloin tapani mukaan pakkaamaan viime tingassa myöhään illalla. Pakkaamisessa kesti kauemmin kuin olin ajatellut, joten lopulta olin valmis yöllä kello 2.30. Herätyskelloni oli herättämässä minua kolmelta, joten eipä siinä sitten nukuttu.

Taksi lähti aikataulun mukaisesti kohti lentokenttää ja olimme siellä Samulin kanssa noin kymmentä vaille viisi. Lentokentällä iski paniikki sekä väsymys, sillä en ollut nukkunut vuorokauteen, mutta lentokoneessa oloni alkoi rauhoittua ja alkoi tuntua siltä, että kaikki menee hyvin. Lento Helsingistä Amsterdamiin lähti 55 minuuttia myöhässä, joten Amsterdamin lentokentällä minulla oli noin 15 minuuttia aikaa ehtiä lähtöportille. Suoritinkin ehkä pikajuoksun Suomen ennätyksen kiitäessäni oikealle portille ja ehdin juuri ajoissa. Istuessani lentokoneeseen hikisenä ja tyytyväisenä sain kuitenkin kuulla, että lentokone odottaa myöhässä olevia matkustajia ja lähdimme matkaan tunnin myöhässä.

Lento Kilimanjarolle sujui hyvin, KLM:n palvelu toimi hienosti ja henkilökunta oli ystävällistä. Vieressäni istui Dar Es Salaamissa asuva herra, joka auttoi minua täyttämään viisumipapereita. Lennon aikana ikkunasta näkyi paljon savannia sekä Niili. Hätkähdyttävää oli myös se, että pimeän tultua lennettäessä Afrikan yllä valoja ei näkynyt missään, vaan kaikkialla oli pelkästään mustaa pimeyttä. Saavuin pikkuruiselle Kilimanjaron lentokentälle n. 40 minuuttia aikataulusta myöhässä. Astuessani ulos lentokoneesta kuuma ilma vyöryi päälleni, kaskaat sirittivät ja isot joukot yöperhosia parvelivat katulamppujen ympärillä. Asettuessani viisumijonoon minua itketti onnesta ja väsymyksestä; vihdoinkin olin täällä!

Lentokentällä minua vastassa oli todella ystävällinen ja mukava Tanzania volunteersin työntekijä nimikyltin kanssa. Hän toivotti minut tervetulleeksi ja lähdimme ajamaan Moshiin Tanzania volunteersin talolle. Päästyämme perille yhdentoista jälkeen illalla työntekijä näytti minulle huoneeni ja kertoi pari sanaa seuraavasta päivästä. Asetin matkalaukkuni huoneeseen, vaihdoin yövaattet ja lakanat, asetin hyttysverkon sängyn ympärille ja sammutin valot. Kaskaiden siritys kuului kovaa, pari hyttystä inisi verkon ulkopuolella, ikkunasta kuului autojen ääniä ja koirien haukuntaa. Valvoin kuumuudessa ja mietin mihin olin tullut. Univajeeni vuoksi nukahdin kuitenkin onneksi melko nopeasti ja aamulla heräsin uudessa maassa virkeänä ja valmiina uusiin seikkailuihin. Ensimmäisistä päivistä kerron pian lisää, nyt on taas aika mennä nukkumaan ja kerätä voimaa tulevaa päivää varten. Usiku mwema!

Prologi

Päätin lähteä viimeiseen sosionomitutkinnon työharjoitteluuni Tansanian Moshiin. Siis minä, jonka pisin yksin tehty matka oli Hämeenlinnasta Joensuuhun. Olen kyllä matkustanut aiemminkin, mutten koskaan yksin enkä koskaan Euroopan ulkopuolella.

Miten kaikki sai alkunsa?

Olin 19- tai 20-vuotias, kun aloin haaveilla matkasta Afrikkaan. Ensin ajattelin, että olisi mukavaa lähteä lomalle Afrikkaan ja käydä safarilla. Sosionomiopintojen myötä ajatus matkasta kasvoi ja alkoi saada uusia piirteitä; halusin tutustua afrikkalaiseen kulttuuriin syvemmin ja ennen kaikkea halusin lähteä matkaan yksin kasvaakseni ja kasvattaakseni rohkeutta toimia uusissa ympäristöissä ja uusissa tilanteissa. Halusin nähdä yhteiskuntaluokkien erot ja kokea paikallisen elämän ilot ja surut. Minusta tuntui, että matkustamalla pelkästään kehittyneissä länsimaissa käsitykseni maailmasta ja elämästä jäisivät vajaiksi ja puutteellisiksi. Siksi halusin lähteä.

Toisen opiskeluvuoden syksyllä aloin miettiä kolmannen työharjoitteluni tekemistä Afrikassa. Ajattelin kuitenkin aluksi, etten varmaankaan uskalla lähteä, sillä kehitysmaa tuntui pelottavalta ensimmäiseksi pidemmän ajan matkustuskohteeksi. Vapaaehtoistyö muutti kuitenkin mieleni. Teen vapaaehtoistyötä Vantaan nuorten turvatalolla, ja juuri aloitettuani vapaaehtoistyön syksyllä 2013 tein päätöksen lähteä työharjoitteluun Afrikkaan. Tuolloin eräänä iltana kun talossa ei ollut nuoria, juttelimme ja harjoittelimme työssä käytettäviä menetelmiä talon työntekijän kanssa. Satuin kertomaan hänelle haaveestani lähteä Afrikkaan työharjoitteluun ja hän oli innostunut tästä ajatuksesta. Hän rohkaisi minua  niin, että seuraavana päivänä aloin etsiä työharjoittelupaikkaa Afrikasta.

Selatessani koulun sivuja löysin Tanzania Volunteersin, joka jo ensisilmäyksellä vaikutti todella hyvältä järjestöltä. Heillä oli paljon harjoittelupaikkoja, joista valitsin Raun päiväkodin. Odotin ja säästin matkaa varten yli vuoden ja nyt haaveesta on tullut totta; vietän seuraavat kolme kuukautta tansanialaisessa päiväkodissa lapsia hoitaen. Saavuin Tansaniaan sunnuntaina ja kirjoitan pian siitä, miten matka on alkanut. Pysykää kuulolla!

En lähtenyt matkaan aivan yksin, vaan matkaseuraksi lähti mukaan Rafiki-nalle. Rafiki on swahilia ja tarkoittaa ystävää.

Matkalukemista