sunnuntai 18. tammikuuta 2015

Ekat harkkapäivät ja kuulumisia

Moshissa kaikki hyvin. Torstaina ja perjantaina olin ekat päivät harkkapaikassa Raun päiväkodissa. Raun päiväkoti on tarkoitettu hiv-positiivisten ja alueen köyhimpien vanhempien lapsille. Päiväkoti on Sama aurinko-yhdistyksen tukema ja kaikilla päiväkodin lapsilla on kummi, joiden kuukausilahjoituksilla päiväkodin toimintaa voidaan ylläpitää. Päiväkodissa on 25-30 2-5 vuotiasta lasta, sekä yksi lastenhoitaja, yksi lastentarhanopettaja ja yksi keittäjä. Torstaina mennessäni päiväkotiin lapset istuivat lattialla ja astuessani ovesta sisään huusivat kuorossa "good morning teacher!". Lapsille on opetettu siis muutama sana englantia, mutta enimmäkseen puhuvat swahilia.

Aamulla lasten tullessa päiväkotiin heillä on toimintaa, pienemmillä lapsilla eri toimintahetki kuin isommilla. Olen ollut isompien lasten kanssa ja torstaina he värittivät kuvia, perjantaina harjoittelivat kirjoittamaan vokaaleja. Toiminnan jälkeen lapsille tarjoillaan maissipuuro, jonka pienimmät lapset juovat muovimukista. Aamiaisen jälkeen lapsilla on joko ohjattua toimintaa tai vapaata leikkiä, torstaina esimerkiksi pelasimme pienissä ryhmissä muistipeliä. Perjantaina menin tyttöjen kanssa hyppimään hyppynarua pihalle ja hypin siinä itsekin kun lapset pyörittivät. Kauhean hauska leikki oli lisäksi tarjoilla mulle leikkiruokaa muoviastioista jotka sitten "maksoin" leikisti pienille kokeille ja tarjoilijoille. Lapsista kielikoruni on todellinen nähtävyys ja hirmuisen hauska leikki on se että näytämme vuorotellen kieltä toisillemme. Heistä vaaleita hiuksia on myös mukava kokeilla.

Lapset ovat todella valloittavia ja olivat heti tunkemassa syliin. Lapset rakastavat laululeikkejä, joita alkavat välillä spontaanisti laulaa ja leikkiä ja muut lapset yhtyvät mukaan. Ainoa huono puoli on vielä se, etten juurikaan osaa jutella lapsille joten kommunikointi on usein elekielen varassa. Ymmärrän joitakin päiväkodissa käytettäviä sanoja kuten opettaja, uudestaan, kuuma, ruoka, vesi, leikkiä, hyvä, lopeta ja numerot, mutta jonkun verran täytyy kuitenkin swahilia harjoitella vielä. Länsimaalaisittain ikävänä asiana päiväkodilla voi mainita tansanialaisen vessan, joka on reikä lattiassa, ei vettä eikä saippuaa. Siinä on ollut vähän totuttelemista mutta käsidesiä mukaan vaan :D Leikkimisen jälkeen lapset menevät nukkumaan, sen jälkeen syövät ja lähtevät kotiin.

En ole ollut suomalaisessa päiväkodissa harjoittelussa, mutta minusta tuntuu että täällä auktoriteettiaseman saa helpommin, vaikkei ole edes yhteistä kieltä. Lapset eivät testaa (eivät ole ainakaan vielä kokeilleet) vaan uskovat sen mitä aikunen sanoo. Tanzania volunteers järjestää minulle kyydin päiväkotiin, mutta takaisin täytyy tulla kahdella daladalalla. Matka maksaa yhteensä 700 shillingiä eli 35 senttiä. Vähän eri luokkaa kun HSL:n hinnat mutta HSL:llä näkee onneksi yleensä ikkunoista että milloin pitää jäädä pois. Dalat ovat useinmiten niin täysiä, että oikea pysäkki tulee tunnistaa käännösten ja hidasteiden avulla :D  Onneksi vielä ensi viikon kaksi tyttöä kulkee kanssani samaa matkaa, joten ehdin opetella käännökset ja hidasteet.

Perjantaina kävimme koko talon porukalla Glacier´s- nimisessä ulkoilmabaarissa, se oli mukava paikka. Pöydät ja tuolit olivat ulkona tähtitaivaan alla ja tanssilattia ja baaritiski oli katettu. Viileä ilma oli mukavaa vaihtelua päivien kuumuuteen. Täällä alkoi juuri lyhyt kuuma kausi, eli joka päivä on kuumaa ja kuivaa. Sisällä on +30 astetta, ulkona varjossa +35 ja auringossa yli 40. Talolla on ollut mukavaa ja voin suositella Tanzania volunteersia kaikille. Kaikki on hyvin järjestetty ja asiat ovat sujuneet todella hyvin. Moshi on myös turvallinen paikka, täällä on paljon länsimaalaisia ihmisiä työharjoittelussa tai vapaaehtoisena. Nukkuminen on välillä talolla hankalaa, sillä kaskaat sirittävät, koirat haukkuvat, aasi hirnuu ja viereisen kanalan kanat kaakattavat ja kukot kiekuvat. Ilmastointia ei ole joten ikkunat ovat auki. Meluun ja kuumuuteen onneksi tottuu vähitellen ja viime päivinä olen nukkunut paremmin.

Lauantaina kävimme talon tyttöjen kanssa kaupungilla, josta shoppailin itselleni afrikkapöksyt, eli norsukuvioiset haaremihousut. Ensi viikolla ajattelin ostaa itselleni kangasta ja teettää itselleni mekon. Shoppailun jälkeen menimme Union Cafeseen kahville. Union cafe on länsimaalaisten valloittama kahvila, paikallisia siellä ei juuri käy, sillä hinnat ovat korkeammat kuin muualla. Ostin itselleni ison cappucinon ja jäätelöannoksen jotka maksoivat 7000 shillingiä eli kolme ja puoli euroa. Illalla katsoimme porukalla elokuvan Miesten vuoro, joka oli aika vaikuttava pätkä. Suosittelen katsomaan jos on näkemättä. Tänään ostin itselleni kuukausijäsenyyden salille ja poolille ja olen makoillut uima-altaalla koko päivän. Täällä on usein sähkökatkoksia ja netti ei toimi, joten blogiakaan ei pysty aina päivittämään. Huomenna taas työpäivä ja ihanat lapset, ihana maanantai.


Talon suomalais-tansanialainen sauna



Talon aasi

Talon vahtikoiria

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti