Lake Manyara, Ngorongoro ja Tarangire!

Nyt siis tekstiä safarista! Eilen en päässyt kirjoittelemaan, koska sain safarilta mukavana matkamuistona mahataudin, jonka vuoksi olen tälläkin hetkellä täällä talolla lepäilemässä. Tämä on varmaankin kosto siitä kun pari päivää sitten kehuskelin miten olen selvinnyt koko reissun ilman yhtäkään mahatautia :D Mutta ensimmäinen mahatauti tähän mennessä ja nyt ollaan jo reissun puolivälissä, eli vähällä on selvitty! Ja hyvinpä mahatauti silti valitsi tulonsa: alkoi vasta kotiin päästyä joten ei mennyt safari pilalle.

Perjantaiaamuna astuimme kello seitsemältä kahdeksanpaikkaisen safariauton kytiin ja aloitimme unisina mutta innostuneina matkamme kohti Lake Manyaraa. Alkumatkasta koitin hieman torkkua leopardikuosisella penkilläni, mutta matkainnostus otti vallan ja viiden tunnin ajomatka menikin mukavasti jutellessa muiden kanssa. Ajomatkan puolivälissä teimme välipysähdyksen isoon matkamuistoliikkeeseen, jossa oli neliömetreittäin  mahtavia puuveistoksia. Myös hinnat olivat aika mahtipontiset. Mutta, jos joku teistä haluaa olohuoneensa koristukseksi kaksimetrisen puisen kirahvin, niin hinta on vaivaiset 5000 dollaria ja kotiinkuljetus Eurooppaan onnistuu!

Jihuuuuu!

Saavuimme Lake Manyaran porteille puolenpäivän aikoihin, ja syötyämme TVL:n standardi lunchboxin, nostimme safariautomme katon ylös ja lähdimme ajelemaan luonnonpuiston töyssyisiä teitä silmät ja korvat valppaina. Lake Manyara on tunnettu linnuistaan, puistossa on yli 400 lintulajia. Lintuja näimmekin ja lintujen lisäksi muun muassa virtahepoja, buffaloita, seeproja, gnuita, paviaaneja, apinoita ja kirahveja. Tiet eivät vie järvelle asti, mutta näimme kaukaa utuisen vaaleanpunaisen viivan, joka sai värinsä järvellä asustavista flamingoista. Safariautossa seisaaltaan matkustaminen käy muuten hyvästä treenistä, ei ole ihan yksinkertaista tasapainotella töyssyisillä teillä pomppivan auton kyydissä! Lake Manyaran annista oma lempparini oli seepra, joka näytti satumaisen kauniilta olennolta. Olen käynyt monissa eläintarhoissa elämäni aikana, ja safarilla olikin vaikea käsittää ja sisäistää sitä, että luonnonpuisto on ihan oikeasti eläinten luonnollinen elinympäristö ja koti, eikä näyttelypaikka turisteja varten.

TVL:n lunch box

Seeprat huiskivat toisiltaan kärpäset pois silmistä

Safariauton kyydissä

Toisen asukkaan ottama upea kuva seeproista

Kirahvi tähystää

Vauva

Muutaman tunnin puistossa kierreltyämme oli aika lähteä yöpaikkaamme. Lodget, joissa yövyimme, sijaitsivat noin tunnin ajomatkan päässä Lake Manyaralta. Safaria varatessa saa valita, haluaako telttamajoituksen vai tahtooko yöpyä lodgessa. Lodge tarkoittaa siis hotellityyppistä majoitusta, on omat huoneet joissa on sängyt ja suihkut ja alueella on uima-allas ja ravintola. Safaria varatessamme olimme olleet innoissamme uima-altaasta, mutta saavuttuamme lodgeille totesimme uima-altaan pettymykseksi. Vesi oli likaista ja täynnä roskaa, joten uimiset jäivätkin sitten toiseen kertaan. Majoituin yksin kahden hengen huoneeseen ja käytinkin molempia huoneen sänkyjä hyväkseni, toisessa lueskelin kirjaa päivävaatteet päällä ja toisessa nukuin.

Oma lodgekämppä

Meillä oli illallinen ravintolassa varattu seitsemäksi, jossa tapasimme odottaen vesi kielellä herkullista ruokaa. Ravintolan pöydät olivat juhlalliset ja odotuksemme olivat korkealla. No, illallinen ei sujunutkaan aivan kuten olimme ajatelleet. Meille tuotiin alkuleivät, jotka kuhisivat pieniä muurahaisia. Sanoimme asiasta ja tarjoilija kävi vaihtamassa leivät uusiin. Yritys hyvä kymmenen, toisessa annoksessa oli kyllä hieman vähemmän muurahaisia kuin ensimmäisessä. Tarjoilija huomasi huvittuneisuudestamme leivissä olevan edelleen elämää ja kävi vaihtamassa leivät kolmannen kerran. Kolmansissa leivissä ei näkynyt muurahaisia, joten paahdoimme leivät odotellessamme alkuruuaksi porkkanakeittoa. Tarjoilija toi pöytäämme höyryävän porkkanakeittokattilan, mutta avattuaan kattilan kannen keittoon lensi ilmasta pieni koppakuoriainen. Nauruamme pidätellen kauhoimme keittoa ötökän ympäriltä ja kuollut pieni kuoriainen pyöri ympyrää keittopadassa kauhan mukana. Tämän jälkeen meillä ei ollut pääruokaa kohtaan suuria odotuksia, mutta buffettyyppinen ruoka osoittautui ihan kelvolliseksi. Salaatit jätin suosiolla väliin, sillä ötökkäepisodin jälkeen minulla oli pieniä epäilyksiä ravintolan hygieniaosaamisen suhteen.

Ruokailun jälkeen painuimme väsyneinä omiin kämppiimme. Itselläni oli tuttuja vaikeuksia nukkua uudessa paikassa, mutta muutamien tuntien yöunien jälkeen tunsin kuitenkin oloni virkeäksi ja niin lähdimme puoli kahdeksan aikoihin ajelemaan kohti kaikkien eniten odottamaa paikkaa: Ngorongoroa. Ngorongoron luonnonpuiston alue on aikoinaan syntynyt, kun paikalla ollut vuori on maalaattojen liikkeiden seurauksena vajonnut merenpinnan alle muodostaen calderan, jossa luonnonpuisto siis nykyisin sijaitsee. Caldera on 610 metriä syvä ja sen maapinta-ala on 260 neliökilometriä. Aluetta kutsutaan virheellisesti Ngorongoron kraateriksi, mutta kraaterin sijaan se on siis maailman kuudenneksi suurin ehjänä säilynyt caldera.

Ennen laskeutumistamme calderaan pysähdyimme ylös näköalatasanteelle katsomaan luonnonpuistoa ylhäältä käsin. Maisema oli henkeäsalpaavan kaunis, ehkä kaunein koskaan näkemäni. Näköala oli kuin mestaritaideteos ja lähes harmitti ottaa kuvia, sillä ne eivät mitenkään pystyneet vangitsemaan itseensä sitä näkyä ja tunnelmaa. Yksi talon asukkaista onneksi onnistui kuvaamaan maisemasta upean panoramakuvan.

Aikamme kuvailtuamme hyppäsimme takaisin safariautoomme ja lähdimme laskeutumaan pieniä teitä calderaan. Maisema oli koko ajan aivan uskomattoman hieno ja mietin miten onnekas olen, että olen siellä juuri sillä hetkellä ikuistamassa muistiini sen ainutlaatuisen näyn. Luonnonpuistossa ajellessamme näimme paljon seeproja ja gnuita, jotka liikkuvat yhdessä. Seeprat näkevät pitkälle ja gnuilla on hyvä taipumus aistia vesi, joten ne auttavat toinen toisiaan. Näimme kaukaa sarvikuonon, lähempää näimme muun muassa hyeenoja, antilooppeja, villisikoja, shakaaleja ja buffaloita. Kirahveja ei ole Ngorongorossa ollenkaan, sillä ne eivät pysty kävelemään jyrkkiä teitä alas calderaan.

Näköalapaikalla maisemia tähystämässä

Automatkalla alas calderaan

Hyeena

Pysähdyimme syömään lodgen ravintolan valmistamia lunch boxeja kauniiseen pysähdyspaikkaan järven rannalle. Aurinko paistoi kauniin maiseman yllä ja virtahevot kylpivät järvessä, kun istahdimme kiville nauttimaan eväitämme. Lodgen ravintola ei tuottanut pettymystä: lunch boxini kuhisi samoja pieniä muurahaisia kuin leivissämme oli ollut. Onneksi suurin osa lounaani sisällöstä oli kuitenkin pakattu, leipä oli kelmussa ja kananmuna ja banaani kuorissaan, joten saatoin syödä muutahaisista huolimatta.

Lounaspaikka

Iloinen ötököistä huolimatta

'

Järvimaisemaa

Lähdettyämme ajamaan lounaan jälkeen, näimme myrskyn lähestyvän. Näky oli hieno: toinen puoli luonnonpuistosta oli myrskyisen tumma ja toinen täysin kirkas ja aurinkoinen. Pian alkoi tuuli ja sade ja näimme kauempana hienon näköisiä hiekkapyörteitä. Gnuut ja seeprat olivat sateella hauska näky. Gnuut loikkivat riemusta sateen alkaessa ja seepralaumasta suurin osa seisoi samaan suuntaan. Kuskimme kertoi seeprojen asennon johtuvan siitä, että ne haluavat välttää silmiensä kastumisen ja seisovat poispäin sateesta. Pari seepraa laumasta seisoi muihin suuntiin. Arvelisin niiden yksilöiden vahtivan muita suuntia petojen varalta, mutta en tiedä pitääkö se paikkaansa.

Toisen asukkaan ottama kuva. Myrskyn ja tyyneyden välimaastossa.

Seeprat sateella

Pikkumyrsky laantui nopeasti ja ennen Ngorongorosafarin päättymistä pääsimme näkemään leijonia lähietäisyydeltä! Oli hieno näky, kun buffalot ja leijonat uhittelivat vuorotellen toinen toisilleen. Yksi leijona oli myös lähes ihan automme vieressä lepäilemässä ja saimme siitä hyviä kuvia. Oli mahtavaa päästä Ngorongoron päätteeksi näkemään vielä eläinten kuningas. Noustessamme rinteen teitä pitkin ylöspäin maisemat taas hengästyttivät kauneudellaan. Ensin yritin ottaa mahdollisimman paljon kuvia, jotta muistaisin maisemat jatkossakin. Sitten laitoin kameran sivuun ja vain katselin kaunista maisemaa, jossa silmä ja mieli lepäsivät.

Leijona ja buffalo uhittelevat toisilleen

Leijonaa mä metsästän

Matkalla lodgeille pysähdyimme matkamuistoliikkeeseen ja kuskimme antoi neuvoksi tinkiä reilusti jos ostaisimme jotain. Liike oli täynnä kauniita maalauksia joita ihastelin. Ensin en aikoinut ostaa mitään, mutta ihastuin masai-aiheisiin tauluihin ja aloin harkitsemaan asiaa. Puoti oli pullollaan myyjiä, jotka kiersivät perässämme ja koittivat saada meitä ostamaan milloin mitäkin. Ostoksen provikka menee aina sille myyjälle, joka ostoksen on myynyt. Huomattuaan, että katselin pikkusia masaitauluja alkoi eräs miesmyyjä kyselemään minulta mistä olisin kiinnostunut. Aloitimme hintakeskustelun swahiliksi ja sain pikkuisen masaimaalauksen hinnan tingattua puoleen alkuperäisestä. Jälkeenpäin mietittynä olisin varmasti saanut maalauksen halvemmallakin. Kierreltyäni liikettä ostin myös isomman masaimaalauksen jonka hinnan sain pudotettua alle puoleen alkuperäisestä, kiitos toisen TVL:n talon asukkaan, joka oli raivannut minulle tietä tinkaamalla oman maalauksensa samaan halpaan hintaan.  

Illallistaessamme lodgen ravintolassa tarjoilijat olivat oppineet virheistään, he laittoivat leivät suoraan paahtimeen laittamatta niitä ensin pöytään näytille. Ruoka oli ihan kohtalaisen hyvää ja syötyämme kömmimme taas peteihimme. Toisen yön nukuin paremmin kuin ensimmäisen ja aamulla olin valmis viimeiseen safaripäivään Tarangiressa. Saavuimme luonnonpuistoon puoli yhdeksän aikoihin ja lähdimme kiertämään safaria. Näimme paljon kirahveja ja norsuja lähietäisyydeltä. Jännittävät paikat tuli silloin, kun yksi norsu hermostui safariauton läsnäoloon ja alkoi uhittelemaan meille. Se seisoi safariautomme edessä ja kaikki pysyivät hiljaa miettien, että käykö norsu auton päälle. Uhiteltuaan se onneksi lähti pois ja mekin jätimme sen rauhaan. Toisen kerran näimme norsuja veden ääressä ja norsulauman mukana oli myös valloittava pieni poikanen, joka ei pysynyt kunnolla pystyssä eikä osannut kunnolla hallita kärsäänsä. Se kaatuili maahan ja kärsä heilui minne sattuu kun se yritti käivaa vettä maasta kuten muutkin norsut.

Tämä norsu ei oikein tykännyt autosta. Se tuli tätäkin lähemmäs.

Vauva ei pysy pystyssä

Norsujen ja kirahvien lisäksi näimme muun muassa magnusteja, jotka näyttivät hirmuisen hauskoilta tähystäessään ryhmänä ympäriinsä. Safarin autuutta häiritsivät vain paarmat, jotka yrittivät sitkeästi pyydystää meitä saaliikseen eivätkä juuri häiriintyneet hyönteismyrkyistäkään. Pysähdyimme syömään lounasta kauniille näköalapaikalle ja syötyämme bongasimme norsuja aivan tien läheisyydestä. Oli valloittavaa seurata norsujen elämää niin lähellä seisoen ja katsellen. Lounaan jälkeen lähdimme ajamaan takaisin kohti Moshia. Olin matkasta väsynyt, mutta onnellinen hyvästä safarista ja kaikesta uudesta kokemastani. Puolet koko Tansanian matkasta on nyt takanapäin ja puolet vielä edessä. Aika on kulunut lähes kauhistuttavan nopeasti ja vielä on paljon asioita joita haluan tehdä ennen kotiinlähtöä. Paljon on toki koettukin. Toivon kovasti, että täkäläinen kyky elää hetkessä matkustaa mukanani Suomeen.

Lounaspaikan norsut

Magnusteja!

Ihanaa viikonalkua kaikille! Hamna shida eli ei huolia :)

Kummi ja kummin kummilapsi

Viime kirjoituksen jälkeen ollaan käyty huippukivalla ystävänpäiväillallisella intialaisessa ravintolassa, tanssittu tansanialaisella zumbatunnilla ja käyty taas sokaistumassa kauniista kankaista Kiborlonin kangasmarkkinoilla. Tällä kertaa pidin kuitenkin pääni ja ostin vain yhden kankaan, suoritus, josta on syytä olla aika ylpeä. Jos pohditte, millainen mekko syntyi aiemmasta kankaasta, voin paljastaa lopputuloksen. Aika kivahan siitä tuli, vai mitä?

Tänään aion kuitenkin kirjoittaa hieman muista kuulumisista, nimittäin Sama Aurinko ry:n kummitoiminnasta. Raun päiväkoti, jossa työskentelen, on siis asiakkailleen ilmainen. Päiväkotiin pääsevät monien hakijoiden joukosta vain kaikkein köyhimpien perheiden lapset ja päiväkoti pyörii Sama Aurinko ry:n kummitoiminnassa olevien lahjoittajien avulla. Jokaisella lapsella on siis suomalainen kummi, joka lahjoittaa kuukausittain 15 euroa päiväkodin toimintaan. Näin taataan että päiväkoti pystyy jatkamaan toimintaansa, että lapset saavat ruokaa, kynät ja vihkot sun muut päiväkodissa tarvittavat asiat. Lapsen mentyä kouluun kuukausilahjoitukset menevät kouluun tarvittaviin kuluihin.

Tammikuun loppupuolella päiväkotiin tuli monta uutta lasta, joilla ei ollut vielä kummia. Ihastuin lähes saman tien pieneen tyttöön nimeltä Angela. Tämä kolmevuotias hiljainen pieni tyttö hieman arasteli muita lapsia ja aikuisia ja leikki mieluusti yksinään jollain lelulla huoneen nurkassa. Kun kaikki muut lapset riehuivat, kiljuivat ja juoksivat ympäriinsä, Angela katseli ujosti huoneeseen muovieläin kädessään ja saattoi peittää silmänsä käsillään jos häneltä kysyi jotain, sillä ujostutti niin kovasti. Heti alusta lähtien otin Angelaa syliin ja laulelin milloin mitäkin lauluja, useimmiten ihhahhaa, ihhahhaa hepo hirnahtaa-laulua. Ajattelin että sylissä pitäminen auttaisi tyttöä rauhoittumaan ja rentoutumaan päiväkodissa. Toisena tai kolmantena päiväkotipäivänä tyttö pissasi housuilleni, kun ei ollut tottunut käymään vessassa ja päiväkoti jännitti.

Angela istumassa huoneen nurkassa

Pidin tästä lapsesta kovasti, vaikken osannut selittää miksi. Hän ei ollut puhelias kuten muut lapset, vaan katsoi vakavana lattiaan jos hänelle sanoi jotain eikä vastannut mitään. Välillä olimme vain hiljaa vierekkäin, mutta vähitellen hän alkoi myös hakeutua seuraani ja piti siitä, että leikin hänen kanssaan. Nykyisin Angela jo hymyilee minulle, nauraa ujosti, uskaltaa jutella vähäsen ja selvästi pitää seurastani. Eräänä päivänä pohdin syytä sille, miksi olin kiinnostunut juuri tästä lapsesta. Silloin ymmärsin Angelan jollain tapaa muistuttavan pikkusiskoani Riikkaa silloin kun hän oli pieni. Heissä on jotain samaa, sellaista mikä kiinnitti huomioni. Päätin alkaa tämän lapsen kummiksi Sama Aurinko-yhdistyksen kautta. Olen iloinen tietäessäni, että rahat menevät sinne minne niiden kuuluukin ja haluan olla tukemassa tämän ihanan päiväkodin toimintaa.

Tänään koitti kauan odottamani päivä, kun sain lähteä tutustumaan Angelan kotiin! Ostin aamulla kotini läheisestä pikkuisesta kaupasta neljä kiloa riisiä, neljä kiloa papuja, kolme litraa ruokaöljyä ja kilon sokeria (tilasin ruuat ja sovin hinnan kaupan luukulta swahiliksi ja olin aika ylpeä itsestäni :D). Päiväkodilla lasten syötyä aamupuurot minä, lastentarhanopettaja ja tulkkini lähdimme taivaltamaan matkaa päiväkodilta Angelan kodille. Matka oli mielestäni pitkä. Ihmettelen, kuinka kolmevuotias jaksaa kulkea sellaisen matkan joka viisi kertaa viikossa edestakaisin ja kuinka hän muistaa, mistä pitää kääntyä minnekin. Kävelimme peltojen vierestä banaanipuiden reunustamille pikkukujille, välillä kujimme metsässä, välillä ylitimme puroja ja käännyimme taas oikealle tai vasemmalle. Siellä täällä oli hökkeleitä, josta asukkaat iloisesti meitä tervehtivät. Lastentarhanopettaja kulki ostoskassini päänsä päällä, kuten täällä kunnon naiset kantavat tavaroita.

Päästyämme Angelan kodin luo, meitä vastassa olivat Angelan lisäksi hänen äitinsä ja kolme sisarustaan, Angelan äidin sisko ja hänen kolme lastaan sekä Angelan isoäiti. Talon virkaa toimitti pikkuinen hökkeli, jossa Angelinan äidin mukaan asuu neljätoista ihmistä. Ruuan saaminen on vaikeaa, sillä kellään ei ole työpaikkaa. Angelinan äiti ja tämän sisko hoitavat lapsia eikä talossa ole miestä. Molemmat naiset ja jopa isoäiti silti etsivät päivittäin pieniä hanttihommia, jotta saisivat ruokaa perheelleen. Välillä niitä löytyy, välillä ei. Angelinan äidin tilanne on siinäkin suhteessa vaikea, että hän on juuri saanut vauvan, jota pitäisi hoitaa kotona. Talon naiset keskustelivat kanssani vakavina, sillä heillä on varmasti vaikeaa. He kuitenkin kiittivät avusta, siitä, että olen ryhtynyt tukemaan Angelaa ja sanoivat että apu tulee tarpeeseen sillä selviytyminen on vaikeaa. Hymy syttyi väsyneen äidin kasvoille kun ojensin hänelle ruokapussin. Kuunneltuani heitä minun olisi tehnyt mieli saman tien tilata taksi ja ostaa riisiä ja papuja miljoonalla shillingillä, mutta nyt heillä on ainakin täksi päiväksi ruokaa. 

Angelan kotipiha

Angela oli meitä vastassa kotivaatteet päällä...

mutta kun vieraat saapuivat, vaihdettiin mekko hienoon ja puhtaaseen

Siinä minä, vauva, Angelan äiti ja veli

Koko Angelan perhe ja minä

Ruuat vaihtavat omistajaa

Rankoista tarinoista huolimatta hymyilin lähes koko ajan, sillä minusta oli ihanaa tavata kummilapseni perhe ja kulkeminen metsän keskellä oli kaunista ja upeaa. En kehdannut ottaa kuvia kulkiessani, sillä paikalliset eivät pidä kuvaamisesta, mutta toivon maisemien ja kokemuksen tallentuvan syvälle muistiini.

Palattuani päiväkodille minulle tarjottiin ensi kertaa ruokaa! Toinen keittäjistä, valloittava vanhempi naishenkilö, jota lapset kutsuvat isoäidiksi, kysyi tahtoisinko maistaa pilauta. Ihan pikkuisen vain, hän sanoi swahiliksi ja kaatoi lautaselleni hurjan annoksen ruokaa. Olin otettu kunniasta syödä heidän kanssaan, joten istuin lattialle ruokailemaan sama kestohymy naamallani, joka oli viipynyt siinä lähes koko päivän. Olin aivan täynnä ja melkein jo syönyt kaiken, kun sama keittäjä tulee luokseni ja sanoo "vähäsen vielä" ja kaataa lautaseni uudelleen täyteen riisiä. Hahhah. Se oli kyllä ihanasti tehty ja todella mukava ele. Olin normaalin näläntunteen sijaan aivan täynnä lähtiessäni päiväkodilta. Normaalisti aamiaisen ja lounaani välissä kuluu kuusi tai seitsemän tuntia, mutta yleensä mukava keittäjä tarjoaa minulle banaanin kun lapset ovat nukkumassa.

Ennen kotiinlähtöä lastentarhanopettaja kertoi lapsille, että olen huomenna lähdössä safarille, ja olin positiivisesti yllättynyt omasta kielitaidostani, kun pysyin lasten kanssa keskustelemaan swahilksi kotimatkalla siitä, mitä eläimiä tulen safarilla näkemään ja että koska lähden safarille. Lapset myös vitsailivat siitä, että tulevat salamatkustajna mukaan matkalle. Tänään oli hyvä  ja antoisa päivä, huomenna on varmasti myös. Huomenna aamuseitsemältä on lähtö safarille, kolme päivää, kolme luonnonpuistoa. Lake Manyara, Tarangire ja Norongoro!!! Ihan huippua. Ensi viikolla siis luvassa paljon paljon kuvia eläimistä ja iloisesta mzungusta bongaamassa eläimiä. Ihanaa viikonloppua kaikille!!

PS. Jos olet itsekin kiinnostunut auttamaan Tansanian köyhiä lapsia, tässä linkki lapsista, jotka ovat vailla kummia.

http://www.samaaurinko.fi/kummitoiminta/

Tehdään yhdessä hyvää!

Lastenvankila Mahabusu

Taas on ollut vähän taukoa kirjoittamisesta. Alkuviikko meni kyllä kokonaan tietokoneen ääressä kököttäessä täällä Impalassa, kohta kuulette miksi. Torstaina tein nimittäin pienen poikkeuksen työviikkoon ja kävin tutustumassa eräässä toisessa Tanzania volunteersin harjoittelupaikassa, lastenvankila Mahabusussa. Lastenvankilassa oli tutustumispäivänäni 13 nuorta, jotka ovat joutuneet vankilaan jäätyään kiinni rikoksesta, esimerkiksi varastamisesta. Lastenvankilan on tarkoitus olla nuorille väliaikainen paikka, jossa he odottavat oikeudenkäyntiä, jotkut muutaman viikon, toiset useita kuukausia. Kaikilla ei ole kotia johon palata vankilasta, joten vapauduttuaan he joutuvat palaamaan kadulle. Tanzania volunteersin harjoittelijan tehtävänä on järjestää vankilalla oppitunteja ja muuta toimintaa. Ilman ulkopuolista työntekijää tai harjoittelijaa lapset eivät saa opetusta ja joutuvat olemaan lukittuina makuuhuoneisiinsa, joten Tanzania volunteersin harjoittelijat ovat Mahabusulle tärkeitä.

Vankilan piha

Nuoret heräävät kuudelta puutarhatöihin ja tulevat luokkahuoneeseen ennen yhdeksää, jolloin oppitunnit alkavat. Saapuessani aamulla puoli yhdeksän maissa luokkahuoneeseen nuoret ottivat minut heti hyvin vastaan ja alkoivat juttelemaan minulle swahiliksi, vaikka tervehdyksiä, nimeä, ikää ja asuinmaata pidemmälle ei keskustelussa päästykään kielitaitoni vuoksi. Nuoret söivät aamiaseksi keittämäänsä maissipuuroa ja tulkin saavuttua paikalle yhdeksältä aloitimme oppitunnin. Sain vapaat kädet valmistella oppitunniksi mitä ikinä vain halusin. Koska Mahabusun harjoittelija, toinen asukas taloltamme oli opettanut nuorille jo vaikka ja mitä englannista matematiikkaan ja maantietoon ja vaikka mitä muuta, valitsin oppitunniksi itseäni kiinnostavan aiheen: politiikan. Ajattelin, että nuorten on hyödyllistä tietää perusasiat maan politiikasta ja neljä päivää powerpointesitystä valmisteltuani olin lopputulokseen tyytyväinen.

Ruuanlaittopaikka, jossa nuoret tekevät ruuat itselleen

Aloitin oppitunnin innosta kihisten, koska omasta mielestäni aiheeni ja esitykseni oli tietysti mielenkiintoisin mitä maan päältä löytyy :D. Huomasin kuitenkin, ettei politiikka nyt ehkä ihan olekaan kaikkien nuorten intohimojen kohde ja feivoritaihe numero yksi, ja tulkkikin vähän haukotteli jutuilleni, hahhah :D. Tosin jos olisin itse köyhä tansanialainen nuori pahasti korruptoituneessa maassa, niin eipä politiikka varmaan paljon kiinnostaisi. Itse kuitenkin selitin innoissani ja nuoret kuuntelivat kohteliaasti, opettaminen on kyllä mukavaa puuhaa. Kysellessäni esityksestäni kysymyksiä jälkeenpäin nuoret kuitenkin muistivat kertomiani asioita, joten ehkäpä jotain jäi mieleenkin.

Luokkahuoneesta

Välitunnilla potkin poikien kanssa palloa, tai yritin, kun loistavilla jalkapalloilutaidoillani potkin ilmaa enkä palloa :D Pojat ottivat minut kuitenkin ihanasti mukaan ja potkivat välillä palloa minullekin ilmapotkuistani huolimatta. Palloilun lomassa pelasin nuorten kanssa korttia, he opettivat minulle tansanialaisen korttipelin ja sitä lätkittiinkin monta erää. Siinä ulkona penkillä istuessani ja korttia pelatessani havahduin taas hetkeen: olen Tansanialaisessa lastenvankilassa opettamassa näille nuorille politiikasta ja tässä me istumme nauravaisina pelaamassa korttia ilman yhteistä kieltä. Huh mitä hetkiä, kaikenlaista sitä kokeekin.

Lastenvankila sai myös ajattelemaan. Yksi nuori kysyi minulta surullisena, miksi Jumala on luonut hänet Tansaniaan eikä Suomeen. Jos Jumala olisi luonut hänet Suomeen hän saisi käydä koulua ilmaiseksi. Hän haluaisi opiskella, mutta hänellä ei ole varaa maksaa koulumaksuja. Menin aikalailla sanattomaksi, mitä tuohon voi sanoa. Vastasin, että toivon ja uskon hänen löytävän töitä, jotta hän voisi säästää rahaa kouluun. Todellisuudessa en tiedä onko hänen koskaan mahdollista säästää tarpeeksi, sillä hanttihommien palkat ovat pienet ja koulumaksut ovat kalliita... Välillä sitä unohtaa miten hyväosainen itse oikein onkaan.

Tyttöjen makuuhuone

Kokemastaan kurjuudesta huolimatta nuoret olivat ihania, valloittavia ja kohteliaita. Päivän lopuksi nuoret tarjosivat meille vähästään, omasta ruuastaan. Minulle tuotiin lautanen eteen ja kannettiin tuoli johon istua, joten olisihan siitä ollut epäkohteliasta kieltäytyä. Söimme siis heidän kanssaan ugalia ja papukastiketta. Ugali on kuin hyvin jähmeää mautonta puuroa, se on niin sakeaa, että sitä voi leikata. Ugali tehdään maissijauhoista ja paikalliset syövät sitä paljon, sillä se on edullista ja täyttävää. Syötyämme kiittelimme ruuasta  ja valmistelimme lähtöä. Nuoret kyselivät, tulenko huomenna uudestaan ja tulenko opettamaan heitä ensi viikolla. Oli vaikeaa sanoa, etten ole tulossa enää takaisin. Tällä hetkellä Mahabusussa ei ole harjoittelijaa, sillä edellisen harjoittelijan viimeinen työpäivä oli eilinen.

Mahabusun vierailu oli mielenkiintoinen ja mahtava kokemus, mutta oli myös ihanaa palata eilen takaisin päiväkodin lasten luo. Päiväkodin kuulumisia tulossa taas jossain vaiheessa, kunhan jaksan taas tulla tänne kirjoittelemaan kuulumisia. Hyvää ystävänpäivää kaikille, tehkää tänään jotain mukavaa omien ystävien kanssa!

Ndoro waterfalls

Tänään on vähän nuutunut olo. Edellistä blogipostausta kirjoitin pientä lämpöä otsalla ja samaa pikku flunssaa on ollut loppuviikosta. Toki aivan samaa pientä flunssaa tulee Suomessakin aina harjoitteluissa eikä tämä siitä mitenkään eroa, joten ei syytä huoleen. Muuten olen ollut ihan terveenä. En syö edes maitohappobakteereja, mutta mitään sen kummempia mahatauteja ei ole ollut, joten elimistöni on sopeutunut uuteen bakteerikantaan yllättävän hyvin. Nyt tässä harjoittelussa jos ei Suomen harkkojen tapaan sitä ainaista oksennustautia tulisi, niin olisi hienoa :D.

Eilen teimme seitsemän hengen porukalla omatoimiretken Maranguun Ndoro-vesiputoukselle, jossa pulikoimisen jälkeen patikoimme lähes 3000 metriä meren pinnan yläpuolella sijaitsevalle näköalatasanteelle. Aamulla lähdimme talolta taksilla supermarketin kautta ajamaan vajaan tunnin matkan Maranguun, ja lopulta pieniä hyvin epätasaisia ”mökkiteitä” luonnossa köröteltyämme saavuimme vihdoin määränpäähämme pieneen toimistoon, jossa tapasimme oppaamme. Taksikuskikin jätti autonsa pikkuisen puumökkitoimiston eteen ja lähti kanssamme kävelemään putoukselle. Saimme jokainen heti alkajaisiksi itsellemme lainaksi puiset kävelykepit, jotka olivat kyllä ihan hauskat, mutta eivät kyllä millään tavalla helpottaneet kymmenistä rappusaskelmista suoriutumista. Oppaamme oli nuori mies, joka osasi hyvin englantia ja kävelymatkalla hän kertoi meille kasvillisuudesta ja luonnosta. Löysimmepä reitin varrelta jopa joukon jukkapalmuja, noita joka suomikodin koristeita!

Autosta matkalta

Innokas patikoija ja kävelykeppi

Jukkapalmuhan se siinä!

Jonkin aikaa patikoituamme saavuimme pienelle vesiputoukselle. Aurinko paistoi ja olimme onneksemme ainoat ihmiset paikalla, seuranamme vain vedessä uiskentelevia pikkuisia kaloja. Vietimme aikaa kaikessa rauhassa kivillä istuen, jutellen, vedessä polskien ja eväitä syöden.  Osaavan oppaan mukana onnistuin jopa kiipeämään kalliota pitkin putouksen reunalle!

Vesiputous

Tästä lähtee...

Jihuuuu!

Tarpeeksi putouksella aikaa vietettyämme lähdimme kiipeämään takaisin ylös ja se jos mikä kävi kunnon treenistä. Aurinko paistoi kuumasti ja painoimme menemään pelkkää ylämäkeä rappusia ylös kivuten. Päästyämme ylös lepäsimme hetken ja aloitimme uuden patikointimatkan näköalatasanteelle. Tämä matka taitettiin ihanasti luonnon keskellä, oli aukioita, puroja ja metsää. Metsässä kävellessämme maasta löytyi puista pudonneita pikkuisia avokadoja ja asutusalueen läpi taivaltaessamme kävimme moikkaamassa erään talon pikkupossuja. Loppumatkasta maisemat alkoivat näkyä yhä selvemmin, ja punaisella tiellä näköalatasanteelle tuuli niin, että hatusta täytyi pitää kiinni.

Rappuset

Banaaneja

'

Pieni puusta pudonnut avokado

Pikkupossuja

Noin tunnin verran matkaa taitettuamme pääsimme viimein perille ja voi vilperi mitkä näköalat sieltä olikaan. Eilen oli pilvinen sää, mutta oppaamme kertoi kirkkaalla säällä paikalta näkyvän Keniaan saakka. Asun tällä hetkellä siis muutenkin maantieteellisesti suhteellisen lähellä Kenian rajaa, mutta Keniaan asti näkeminen olisi ollut aika hienoa. Huipulla oli näköalojen lisäksi myös rukoushuone ja alttari, sekä jonkinnäköinen hautakivi. Uskonto on paikallisille hyvin tärkeää ja kirkkoja näkee kävellessään lähes missä tahansa.

Minä huipulla!

Maisemaa

Taksikuskimme oli ajanut lähelle näköalatasannetta odottamaan patikointireissumme loppumista ja hyvälle oppaalle maksettuamme lähdimme ajamaan takaisin kotiin uupuneina mutta tyytyväisinä taas kerran hyvästä reissusta. Yhteensä omatoimimatkamme kustansi takseineen, puistomaksuineen, opasmaksuineen ja eväineen minulle vain vajaa 20 euroa, joten edullisesti päästiin reissuun!

Illalla lähdimme vielä neljän asukkaan voimin paikalliseen karaokepub Malindiin istumaan iltaa hetkeksi ja juhlistamaan yhden asukkaan viimeistä viikonloppua. Suomalainen karaokebaari poikkeaa kyllä tansanialaisesta jonkin verran. Ulkoiset puitteet tietysti aivan ensimmäiseksi, Malindissa kaikki oli puuta. Puurakennuksen sisällä on puinen baaritiski, puiset pöydät ja tuolit, vähän mökkimeininkiä ehkä, paitsi ettei kuitenkaan. Malindin ulkopuolella tervetulleeksi toivottivat rumat vilkkuvat värivalot ja tv-ruuduista näkyi musiikkivideoita ja urheilua. Karaoken alkaessa kaikissa ruuduissa näkyi laulujen sanat, jotta katsojat pystyivät seuraamaan sanoja.

Mutta niin, se itse karaoke. Malindissa ei laulettu räkäkännissä, kuten Suomessa usein tavataan baariolosuhteissa tehdä. Lähes kaikki laulajat olivat oikeasti hyviä ja taitavia ja lähes kaikki kappaleet olivat iloisia. Aina hyvän laulajan tulkitessa hyvää kappaletta ihmiset nousivat seisomaan tuoleistaan ja alkoivat tanssimaan pöytänsä vieressä kappaleen tahdissa. Vaikeaa kuvitella Suomeen, mutta täytyy sanoa että tällainen selväpäisempi, taidokkaampi ja hyväntuulisempi karaoke on ehdottomasti enemmän mieleeni. Malindiin täytyy ehdottomasti lähteä vielä joku kerta uudestaan kuuntelemaan.

Siinäpä tämä viikonloppu. Tänään olen koittanut vain levätä, jotta olisin taas huomenna täysissä voimissa ja valmiina uuteen viikkoon. Olen suunnitellut kirjoittavani tänne paikallisesta elämästä, kuten vaikkapa uskonnosta, avioliitosta ja lainsäädännöstä, mutta ehkäpä sen aika on myöhemmin. Tosin, kaikkia asioita ei viitsi toki blogiinkaan kirjoittaa että on vielä jotakin kerrottavaa sittenkin kun tulen takaisin :D

Ensi viikkoon, haleja kaikille!